Munkki meni kaapille, otti sieltä pullon, jonka sisältöä kaatoi pikariin, käski Aatamin ottaa soihdun ja tulla perässään.
Sitte astui hän alttarille, lankesi hetkeksi polvilleen ja painoi alttaripöydässä olevaa pontta. Pöytä kiertyi nyt syrjään ja sen alta aukeni näkyviin pimeä porraskäytävä. Munkki astui edellä, Aatami perässä.
Hetkisen perästä tuli heitä vastaan rautaovi.
Oikealle ja vasemmalle vei myöskin käytäviä; nekin olivat ainoastaan muutaman askeleen pituiset ja veivät rautaoville.
Munkki työnsi ensimäisen oven edestä salvan ja kiersi sen auki avaimella, joka riippui nuorassa hänen vyöllään.
He tulivat pieneen, kurjaan huoneeseen ja munkin viittauksesta vei
Aatami tulisoihdun syrjemmälle.
Olkivuoteella lepäsi vanha Arvid Vestgöte.
Kuinka valkeiksi hänen hiuksensa olivat käyneet!
— Ylös, kerettiläinen! huusi munkki, — nyt on vihdoinkin koittanut viimeinen hetkesi!
— Kiitän siitä Jumalaa, vastasi vanhus. — Saat valita, tahdotko myrkkyä vaiko tikarista! Munkki piteli tikaria kädessään, sen terä välkkyi soihdun valossa ja vanhus katseli sitä tarkkaan.