Muonavaroja hankittiin, asesepät pantiin työhön, laivasto kuntoon, vierasta sotaväkeä tilattiin, oma sotaväki tarkastettiin ja suuri osa siitä lähetettiin Suomeen.
Kustaa kirjoitti päälliköilleen, ettei heidän muuta kuin pakosta pitänyt antautua taisteluun niin voimakkaan vihollisen kanssa.
Tammikuussa v. 1555 tuli Suomeen taas suuri joukko venäläisiä. Mitä kamalimmalla tavalla he murhasivat ja kiduttivat ihmisiä sekä valmistautuivat piirittämään Viipuria.
Tässä tarkoituksessa kokoontuivat he erään järven jäälle, mutta suuren painon alla murtui jää ja suurin osa hukkui. Pelastuneet riensivät saaliineen kotiin Venäjälle.
Maaliskuussa samana vuonna tuli 30,000 miestä Iivana Bibikoffin johdolla.
Nämä jakaantuivat neljään joukkoon, joista suurin, 12,000 miestä, kääntyi Viipuria kohti.
Heitä vastaan marssi suomalainen aatelismies Maunu Johanneksenpoika, mukanaan tuhat miestä sekä muutamia tykkejä, joita kuljetettiin reellä.
Venäläiset lähestyivät suurilla huudoilla, mutta nähdessään ruotsalaisten seisovan liikkumattomina, seisahtuivat hekin kappaleen matkan päähän.
Nyt otti venäläisten johtaja käteensä viinatuopin, joi Maunu
Johanneksenpojan maljan ja heitti sitte tuopin vierimään pitkin maata.
Mutta Maunu Johanneksenpoika vastasi maljaan laukaisemalla tykkinsä.
Parhaimmat venäläiset johtajat kaatuivat nyt ja syntyi suuri hämminki.