— Tottakai… elääkö hän?
— Elää ja elää oikein hyvin.
— Toisiaanko?
— Kuningatar lähetti hänet Gripsholman karjakartanoon ja opetti hänelle lehmänhoidon niin hyvin, että hän sitte sai opettaa muita; ja kyllä hän siellä pitikin sellaisen siisteyden ja puhtauden, että korkea herrasväki aina Gripsholmassa käydessään pyysi häneltä lypsymaitoa juodakseen.
— Tyttö hänellä myöskin oli.
— Kyllä, ja korea olikin kasvoiltaan. Joku korkea herra iskikin häneen silmänsä, mutta kuningas teki niistä kaupoista lopun naittamalla tytön hänen vertaiselleen.
— Mitä te akat siinä rupattelette, huusi vanha sotamies, — eihän tuollaiset merkitse mitään sen rinnalla, mitä hän valtakunnan hyväksi on tehnyt.
— Minä olen suuren Kraavelin miehiä! huusi vanha, ahavoitunut merimies.
— Ei taitanut lopulta laivalla olla montakaan henkeä.
— Niinpä niin, joka mies kaatui kunniansa puolesta!