— Sitä en usko.
— Kysy häneltä, tuossahan hän seisoo.
Kaikki kääntyivät nyt katsomaan rotevaa, noin viidenkymmenen vanhaa naista. Hän oli hyvissä vaatteissa ja sangen miellyttävän näköinen. Seisoen miehensä takana, oli hän tuontuostakin tuupannut tätä käsivarteen, mutta saamatta häntä taukoamaan. Äkkiä punastui hän korviin saakka ja kääntyi pois.
Kukaan ei uskaltanut häntä puhutella. Talonpoikaa, joka oli aika veitikka, huvitti keskustelu suuresti.
— Sano sinä heille, muoriseni, että aikoja sitte olet unohtanut koko harmin.
— Sepä olisikin ilmeinen valhe. Kaikki nauroivat.
— Et ainakaan koskaan ole kertonut mitään.
— Mitä minä siitä olisin kertonut, tiesin mitä tiesin.
— Et tietänyt mitään!
— Tiesinpä, koska kerran näytin hänelle tietä. Miehen silmät menivät selälleen.