"Tehkää se epäröimättä!"
Seuraavana aamuna, kun kellot kutsuivat messuun, eivät kirkkoon rientäneet ainoastaan luostarin asukkaat, vaan koko kaupungin asujamet; tieto tuomiorovastin saapumisesta oli nopeasti levinnyt; pidettiin varmana, että hän toimittaisi messun, ja kaikkina aikoina on uudella ollut jotakin houkuttelevaa mukanaan.
Eivätkä toiveet pettäneetkään. Hannu Braskin mahtava ääni kumahteli kautta holvien, melkein kuin tuomiopasuuna; se herätti sekä pelkoa että ihailua, luultiin melkein salaman iskevän alas syntisiin. Silloin alkoivat urut soida ja sävelet yhtyivät enkelien kuoroon, joka lupasi sovitusta katuville ja rauhaa maahan, ihmisille hyvää tahtoa…
Kirkosta palasi kukin kotiaan puhumaan siitä mitä oli kuullut ja nähnyt. Abbedissa lähti sisar Annan seuraamana ruokasaliin; siellä kokous oli pidettävä.
Tälläkin kertaa näyttäytyi Märeta ilman huntua. Se oli jotakin niin tavatonta, että se hämmästytti yksin Hannu Braskiakin, mutta hän vaikeni.
Konfessori oli kutsuttu olemaan läsnä, ja abbedissa pyysi anteeksi, ettei hän voinut olla ilman Annaa.
Sen jälkeen hän puhui; kertoi ritarin käynnistä, tarjouksesta, jonka hän oli tehnyt, ja sitten lahjasta, jota hän oli vaatinut Kristian prinssille.
"Tämä näyttää minusta hävyttömältä!" keskeytti tuomiorovasti.
Mutta Märeta jatkoi kertoen siitä kiukusta, jonka kielto oli synnyttänyt, ja lopuksi siitä loukkauksesta, jonka hän oli saanut osakseen.
"Ja mikä oli rangaistus?" kysyi Hannu herra suuttuneena.