"Kunpa et vain olisi niin nuori!"
"Hän vanhenee päivä päivältä!" huusi muuan taalalainen.
Ympärillä seisovat nauroivat.
"Toivottavasti myös viisastun ja saavutan enemmän kokemusta", lisäsi Sten herra. "Mutta älkää siltä luulko, että tahdon puhua omaan pussiini. Että rakastan Ruotsin maata ja kansaa, sen tietää hän, joka näkee ihmisten sydämeen; mutta hän tietää myös, että jos tietäisin, kuka parhaiten voi turvata maan onnea ja menestystä, tekisin kaikkeni taatakseni hänelle vallan."
"Jospa voisit varmasti hankkia meille rauhan."
"Kas, näetkös, siitä juuri kenkä puristaa", virkkoi eräs toinen; "toinen puolue sivelee suutamme rauhan ja levon lupauksilla."
"Nähdä peltotilkkunsa viljelemättömänä ja vihollisten tallaamana, ei tietää, näkeekö isänsä majan poltettuna vai muuten hävitettynä, joka kerta ottaessaan miekan vyölleen ja lähtiessään puolustamaan maata olla valmis iäksi jättämään vaimonsa ja lapsensa, se mielestäni tekee jotensakin yhtä kipeää sarkakauhtanan kuin ritarikaavunkin alla."
"Jos niin uskot", vastasi Sten, "niin tiedät myös, että me kaikki kärsimme yhtä suuresti, mutta sinun puheesi on niin erilaista kuin tavallisesti kuulen ruotsalaisilta talonpojilta, että minua haluttaisi tietää, mistä olet kotoisin."
"Kaukaa Smålannin seuduilta."
"On kai sinulla naapureita mukanasi?"