"Hänen äitinsä!"
"Kaikki hyvät enkelit olkoot kiitetyt! Hän on siis täällä! Sanokaa minulle, isä, kuka hän on?"
"Kuulehan vielä. Äiti kertoi hänelle hirveän salaisuuden… Hänen olemassaolonsa oli rikos ja sen tuleminen tunnetuksi tuottaisi häpeää ja kunniattomuutta rikkaalle ja ylhäiselle suvulle."
"Äiti teki julmasti sanoessaan sen hänelle, voin käsittää, kuinka hän kärsii."
"Ei enää luullakseni… Sillä useita tunteja sitten, kun menin torniin…"
"Missä tilassa hänet tapasitte?"
"Kuolemaisillaan."
Kaarina tuijotti häneen ikäänkuin ei ymmärtäisi hänen sanojaan. "Ette kai tahdo sanoa, että hän on kuollut?" kysyi hän väristen.
"Viimeisinä sanoinaan lausui hän teidän nimenne."
Ei, että ei Kaarina uskonut, hän ei voinut sitä uskoa… Ja munkki näki epäluuloa hänen silmissään, vielä ei tyttö ollut hänen vallassaan.