Keskustelun katkaisi erään palvelijattaren astuminen sisään. Hän ilmoitti, että luostariin oli saapunut muuan ylhäinen rouva paivelijoineen ja pyysi puhutella abbedissaa.
Tämä viittasi Annalle, joka heti meni ottamaan vierasta vastaan.
"Jolloinkin toiste jatkamme tätä keskustelua. Olen ajatellut, että jos hänen pyhyytensä soisi meidän rouvan rovon käytettäväksemme…"
"Se tulo on jo ennen otettu laskuihin", keskeytti konfessori. "Parempi olisi, jos papit tahtoisivat sitoutua määrättyyn vuotuiseen maksuun…"
"On kenties vielä toinenkin keino", keskeytti Laurentius. "Mikä niin?"
"Jos luostari rupeaisi myymään…"
"Mitä?"
"Ajatus ei ole vielä selvä; sen tarvitsee kypsyä."
"Antaa sen sitten kypsyä!" sanoi abbedissa ja jätti molemmat miehet hyvästi. He menivät samaa tietä kuin olivat tulleetkin; mutta tuskin olivat he poissa, kun Märeta heittäytyi rukousjakkaralle madonnan eteen.
"Oi, Jumalan äiti, anna anteeksi, anna anteeksi!" huudahti hän. "Sinä näet tähän syntiseen, syylliseen sydämeen; sinä tiedät, että siellä on toinen kuva kuin sinun, että maalliset ajatukset liikkuvat mielessä, jonka pitäisi olla omistettu palvelemaan ainoastaan sinua. Mutta sinä tiedät myös, että minut vastoin tahtoani on pakoitettu tähän tärkeään paikkaan. Halvimpana luostarin palvelijattarista olisin tahtonut palvella ja palvoa sinua… Silloin olisit kenties ollut minulle armollinen heikkouteni tähden, mutta nyt… nyt!… Oi, älä anna luostarin kärsiä minun syntieni tähden; en toivo mitään hartaammin kuin että pääsisin täältä, ja toivon pian saavani siihen tilaisuuden…"