"Siinä on ensimäinen johtolanka."
"Toivoisin voivani antaa sinulle useampia."
"Osaan kyllä niitä hankkia."
Esbjörn sanoi hyvästit ja lähti; nyt ei isä Johanneksen tarvinnut laskea omalletunnolleen, vaikka jäikin joksikin aikaa piispantaloon; Kaarina oli saanut varmemman vapauttajan kuin hän oli ollut, ja Jaakko herraa tarvitsi joka päivä tukea pysymään lujana sillä uudella tiellä, jolle hän oli kääntynyt.
Mutta jos vilpitön Johannes ihmetteli, mistä rouva Bontin kummallinen käytös mahtoi johtua, niin ei tämäkään vähemmän pelästynyt nähdessään luottamussuhteen arkkipiispan ja Johanneksen välillä. Hän ei ollut koskaan ajatellut, että edellinen saisi kirjeet sillä tavoin käsiinsä… Tiesiköhän piispa kenties senkin, että ne olivat tulleet häneltä?
Siitä pitäen pelkäsi hän isä Johannesta yhä enemmän, sillä tämä oli lukenut aivan liian selvään hänen ajatuksensa; koska mies tahtoi kulkea eri teitään, saattoi hän käydä vaaralliseksi, ja sentähden täytyi hänen poistua niin pian kuin suinkin.
Sillävälin tunsi piispa mielenrauhaa ja tyyneyttä, jollaista ei moniin vuosiin ollut tullut hänen osakseen; hänelle oli jotakin uutta lausua siten suoraan ajatuksiaan, ja hän teki sen sydämensä pohjasta, kiertelemättä, kaartelematta.
Hän kertoi Johannekselle tulevasta Kööpenhamian kokouksesta. Strengnäsin ja Skaran piispojen oli mentävä sinne. "Vincentius hoippuu molemmille puolin", sanoi hän. "Pohjaltaan on hän Sture-suvulle uskollinen, mutta hänen asemansa ja hänen virkaveljiensä painotus vetää häntä Tanskaan. Mathias herra taasen kuuluu synnyltään maan suurmiehiin ja sillä perusteella myös rauhanpuolueeseen."
"Mutta jos te nyt avoimesti siirtyisitte Sten herran puolelle, eivätkö silloin kaikki piispat seuraisi teitä?"
"Sitä en usko."