Mutta sinä iltana ei kuulunut mitään pelätystä vierailusta piispan makuukamariin.
Isä Johannes ei uskaltanut maistaa iltajuomaansa eikä mennä levolle, hän istui odottaen ja rukoili hartaasti ja nöyrästi, että löytäisi oikeat sanat herättääkseen syntisen vaimon nukkuvan omantunnon, mutta sillä kertaa odotti ja rukoili hän turhaan.
Seuraavana aamuna ilmoitti piispa päätöksensä lähteä ensi viikolla matkalle. Stäketistä lähtisi hän jo seuraavana aamuna; hän määräsi, kuinka monta hänen asemiehistään ja palvelijoistaan tulisi mukaan, ja antoi kaikki muut tarpeelliset käskyt.
Rouva Bonti kutsuttiin saapuville Johanneksen ollessa läsnä, hän näytti niin nöyrältä ja masentuneelta herransa lähdöstä kuultuaan, että tunsi kiusausta uskomaan hänen ikävöimisensä vilpittömäksi.
Mutta kun hän oli lähtenyt, sanoi Jaakko herra: "Sanon sinulle,
Johannes, hänellä on jotakin pahaa mielessään."
"Sitä en luule!"
"Et tunne häntä, mutta minä, joka olen tottunut lukemaan hänen kasvoistaan, päätän kokemuksesta."
"Sitä en ymmärrä."
"Mutta tahdothan auttaa minua?"
"Sen tahdon."