"Enkö?"
"Siksi antoi hän sinulle lupauksensa."
"Oh, ajatteles!"
"Sitten luuli hän, että minä olin hänet unhottanut."
"Hän tunsi maailman!"
"Mutta ei minun sydäntäni; en olisi ikinä sietänyt, että hän olisi ollut toisen oma. Kuules, Esbjörn, sinä tapaat hänet kyllä ennen minua."
"Voinhan tavatakin."
"Kas tässä!" Turo otti esiin pienen käärön, jota hän kantoi povellaan, purki pois rievun toisensa jälkeen ja sai vihdoin pienen kerän käsiinsä. "Tiedätkös, mitä tässä on?" kysyi hän sangen tyytyväisesti ja leveästi hymyillen.
"Ei, sitä en tiedä."
Turo keri ja keri, ja vihdoin tuli paksu ja leveä kultasormus ilmoille. "Tämän saat jättää hänelle minulta, sano samalla paljon rakkaita terveisiä."