"Ole vain varovainen!"
"Olen kyllä."
Lopetettuaan edellisen työnsä sai Esbjörn tehtäväkseen korjata hedelmiä; tällöin pani hän eri koriin kaikkein kauneimmat omenat. Tavallisina vapaahetkien aikana kantoi hän korit kyökkiin ja nuoret noviisit tulivat tavallisesti häntä vastaan valitsemaan muutamia hedelmiä. Heitä puhuttelematta osoitti hän heille parhaat ja meni heti sen jälkeen, luomatta edes katsettakaan nuoreen parveen.
"Se on vaikeaa!" tuumi hän yksikseen. "Mutta on merkillistä, mitä kaikkea voi, kun oikein päättää."
Nuorin noviiseista oli kahdentoistavuotias Märta Sparre; hän oli sukua abbedissalle eikä suinkaan aiottu jäämään luostariin, ja sentähden oli hänellä suurempi vapaus kuin toisilla; mitä nämä halusivat, se annettiin hänen toimitettavakseen.
Eräänä aamuna, kun Esbjörn istui ylhäällä omenapuussa, kuuli hän erään nunnan sanovan:
"Heitä tänne minulle kaikkein kauneimmat omenat."
"En tiedä, kuka 'minä' on!"
"Märta Sparre!"
"Prioritar on sanonut, ettei kukaan saa enempää kuin kaksi."