Isä Laurentius oli keksinyt Kaarinan kadulle tähystelevän katseen; hän tiesi, että juuri tähän aikaan oli odotettavissa tavallinen vierailu luostarista, ja muutamien minuuttien kuluttua havaitsikin hänen tarkka katseensa veli Mathiaan ja Pentti teinin, jotka lähestyivät nopeasti, kummallakin kirja kainalossaan. Tämän johdosta hän lähettikin Elsa muorin sulkemaan nuoren tyttärensä kellariin.
Elsa palasi muutamain sekuntien kuluttua. "Tyttö oli iloinen saadessaan jäädä sinne", sanoi hän.
"Pidä nyt yhtä kanssani kaikessa!" kuiskasi isä Laurentius.
Molemmat uudet vieraat astuivat sisään ja näyttivät joutuvan aika hämilleen nähdessään Laurentiuksen.
Elsa ei hänkään ollut vähemmässä määrin ymmällä; hän ei oikein tiennyt, kuinka käyttäytyä.
Laurentius katsoi vuorotellen toisesta toiseen; hän nautti heidän hämmennyksestään. "Ette kai tiedä, mitä on tapahtunut?" sanoi hän veli Mathiaalle.
"En, mitä sitten?"
"Elsa muorilla on ylhäisiä vieraita."
"Ketä sitten?"
"Herra Erik Abrahaminpoika (Lejonhufvud)."