"Ettekö usko Herran sitä auttavan?"
"Aika… naan, mutta nyt…"
"Onko sen paljon kärsittävä?"
"On… on!"
"Älkää ajatelko sitä, herra!"
Silloin astui huoneeseen palvelija ilmoittaen, että reki oli kunnossa ja hevonen valjaissa.
"Ruotsi ja Kristina…" kuiskasi vielä kerran jalo Sten Sture, ja melkein tainnoksissa kannettiin hänet pihalle rekeen. Matka kävi jäitse. Kulku sujui vinhaan; pian jättivät he taakseen Strengnäsin lähimmät salmet ja saaret ja kääntyivät suuren Björkselän aukealle.
Mutta monet ylhäiset herrat, jotka olivat olleet hänen luonaan viimeiset tunnit Strengnäsissä, seisoivat nyt katsellen poiskiitävää rekeä, useimmat liikutetuin mielin.
"Jalompaa miestä ei ole ollut!" virkkoi herra Magnus Gren pyyhäisten kädellään silmiään.
"Ei ainoallakaan huonolla teolla ole hän tahrannut nimeään", lisäsi toinen.