"Hän voi nukkua!" jupisi Turo tyytymätönnä.
No, niinpä hänelläkin oli tilaisuus hieman katsella. Kaikki pyhimykset, kuinka tyttö oli kaunis!
Kenties hän oli itkenyt itsensä nukuksiin, sillä kyynelet kimmelsivät vieläkin silmäluomilla.
Turo rukka, hän ei tullut ajatelleeksi, kuinka vaarallista oli antautua ilokseen kaunokaista katselemaan; mutta sitä vastoin tunsi hän elävästi, että jokaisen täytyi ihastua Outia nähdessään, ja kun heikkoa naista houkutellaan, ei pidä lukea niin suureksi viaksi, vaikkei hän aina voi seista vastaan; mieshän sen tekee eikä hän.
Mihin oli hänen nyt ryhdyttävä? Herättää tyttöä ei hän tahtonut. Äkkiä älysi hän, miten oli seissut siinä katselemassa, ja sen ei Turo katsonut sopivan arvolleen. Pyssy oli ikkunan ääressä, sen saattoi hän kyllä ottaa, mutta silloin Outi kuitenkin käsittäisi, että hän oli ollut huoneessa, ja toisekseen oli… Hyi häpeää, Turo, sinähän ikävöit sovintoa, raukka!
Turo nyökkäsi tyytyväisenä; nyt hän tiesi mitä oli tehtävä.
Hän hiipi takaisin yhtä hiljaa kuin oli tullutkin. Mutta ulkona hän tömisteli ja murisi äänekkäästi; sen jälkeen tempoi hän ovea ennenkuin oli saavinaan sen auki. Se onnistui.
Outi seisoi keskellä lattiaa, täysin valveillaan, ja pelästys kuvastui hänen kasvoillaan.
"Pyssyni!" sanoi hän ikäänkuin selittäen ja edes katsomatta tyttöön.
Mutta samassa tunsi hän käsivarsien kiertyvän sääriensä ympärille ja
Outi katsoi ylös häneen ja sanoi rukoillen: "Turo!"