Huomenna pyysivät kolme yllämainittua herraa pääsyä kaupunkiin. Siihen suostuttiin heti. Sillä Kristina rouva tuumi, etteivät ne viestit, joita Hemming Gadd toi, voineet olla muita kuin hyviä, ja sentähden ikävöi hän niitä kuulla.
Mutta kun kaupunkiin levisi tieto, että Hemming piispa oli tulossa, silloin tunsivat kaikki ikäänkuin tuulahduksen muinaisista, onnellisista ajoista.
Varmasti tuli hän auttamaan sorrettua kaupunkia! Kaikki, ketkä elivät ja hengittivät, riensivät häntä vastaan. Muutamia upseereja ja useita porvareita oli tulijaa vastassa kaupungin portilla, ja katseluhaluisena väkijoukko muodosti kunniakujan aina linnaan saakka, mutta he eivät nähneet ketään muita kuin Hemmingin.
"Kuinka hän punoittaa!"
"Ja tuijottaa eteensä!"
"Eikä näe meitä ensinkään!" kuiskailtiin.
Mitä hän itse vaistomaisesti tunsi, sitä ei hän perustellut. Mutta vältti katsoa kehenkään, ettei hänen tarvinnut tervehtiä; vastoin tahtoaan tunsi hän kiusautuvansa, hän ei voinut päästä oikeaan oloonsa. Mutta jollei se heti käynyt, niin odottakoothan vain, kunnes hän ehti luoda jäänsä ja näyttää mitä kantoi kilvessään. Silloin kaikki kimmastuvat häneen, silloin on hän taasen keskellä taistelua, ja sitten — sitten olisi osoitettava, kuinka oikeassa hän oli väitteissään ja kuinka vähän he ymmärsivät omia etujaan.
He saapuivat linnaan.
Suureen saliin oli kokoontunut viitisenkymmentä kaupungin ylhäisimmistä herroista, ja kaikista etumaisena seisoi jalo rouva Kristina Gyllenstjerna. Tämä tuli häntä vastaan ja hän seisoi kasvotusten ystävävainajansa lesken kanssa. Hän tunsi tämän katseen kiintyvän itseensä, mutta ei vastannut siihen, kumarsi vain syvään hänelle ja sitten kaikille läsnäolijoille.
Ilma tuntui raskaalta ja painostavalta; jokainen aavisti mitä oli tuleva, mutta kukaan ei virkkanut sanaakaan, se kuului Hemming Gaddille. Mutta tämä haparoi sanojaan, ensi kertaa elämässään; hänen oli vaikea tämän naisen ja näiden miesten edessä puhua ulkopuolelta hampaitaan, tarjoten kahdeksankymmenvuotiaan huulin isänmaalleen juudassuudelman, ja siksi hän epäröi.