Ensin haudan hiljaisuus, sitten syntyi ökä ja metakka, aivan kuin hornan henget olisivat päässeet valloilleen, Esbjörnin palvelija, Pietari Perjantai, sai käsiinsä jyrkeän rautakangen ja kimmahutti sen sellaisella vauhdilla Hemming Gaddia kohden, että tämä oli vähällä saada surmaniskun.
"Hän on kavaltaja!"
"Heittäkäämme hänet yli muurin!"
Porvareilla oli täysi työ pelastaessaan vanhaa miestä kansan raivolta, mutta niin vähän hän pelkäsi, että tahtoi mennä ulos väkijoukkoon. Heidän vastarintansa huvitti häntä, ja hän tahtoi nähdä, eikö lopulta saisi heitä taipumaan.
Mutta porvarien ynseys oli yhtä suuri, vaikkei yhtä äänekäs. He sanoivat hänelle suoraan, ettei sovinnonhieronnasta voinut koitua mitään; he olivat vakuutetut, ettei Kristian kuningas voinut vallata kaupunkia rynnäköllä, ja avata portteja eivät he aikoneet koskaan.
Hän pyysi heitä heti ajattelemaan asiaa, heidän ei tarvinnut heti tehdä päätöstään.
Hän sai yösijan muutaman suurporvarin luona ja hänelle ja hänen ystävilleen terotti hän yön kuluessa etuja, mitkä oli yhtymisestä Tanskan kanssa. Tanskalaisesta hallituksesta tulisivat herrat enimmän kärsimään, siitä saatiin olla varmat, sillä Kristian kuningas ei voi sietää, että hänen alamaisensa kantavat päätään korkeammalla häntä itseään.
Mutta kun porvarit aamupuoleen palasivat koteihinsa, tuumivat he keskenään: "Vanha Hemming on kyllä oikeassa. Antaa kuninkaan tulla ja herrojen saada hänestä kyllikseen; eihän hänen sitten tarvitse talossa vanheta."
Mathias piispa ei hänkään puolestaan ollut toimetonna. Kaikki kaupungissa oleskelevat korkeat herrat ja aatelismiehet oli hän koonnut ympärilleen, monet heistä olivat salaisuudessa suopeita hänen asialleen, mutta vastahakoisimmatkin olivat uteliaita kuulemaan mitä hänellä oli sanottavaa.
"Tuumikaahan oikein asiaa", sanoi hän, "ja silloin näette, ettei tässä menetä mitään, vaan voittaa kaiken. Tästedes ette tule ainoastaan nimellisesti olemaan 'valtakunnan herroja', vaan myös asiallisesti! Kristian kuninkaalla ei ole aikaa eikä halua huolehtia maan hallinnosta; se jää teidän asiaksenne, jalot herrat!"