Cecilia tahtoi sulkea hänet syliinsä.
"Älä koske minua, se lisää vain tuskaa", sanoi hän. "Puhukaamme siitä, mitä on tehtävä."
Erik herra sanoi, että Kristinan oli linnan päällikköjen ja kaupungin maistraatin kera lähetettävä kirje, jossa tunnustaisivat Kristianin kuninkaaksi ja luovuttaisivat Tukholman linnan hänelle eliniäkseen ja sen jälkeen neuvostolle. Tämä avoin kirje olisi muutamain siihen valittujen mukana toimitettava kuninkaalle, ja lähetystön oli kuninkaan lähettiläiden kanssa mentävä laivastoon niin pian kuin mahdollista.
Kristina otti vastaan määräykset ja toimi sokeasti niiden mukaan.
Hänen sielunsa oli menettänyt kaiken harrastuksensa, nyt teki hän ainoastaan mitä muut tahtoivat.
Kirje kirjoitettiin, mutta kun tanskalaiset ja ruotsalaiset lähettiläät lähtivät kaupungista, silloin vallitsi haudan hiljaisuus töllisteleväin joukkojen keskuudessa; oli kuin uteliaisuuden esineenä olisi läheiset hautajaiset, ja Ruotsin vapautta he menivät hautaamaan.
Kristian kuningas oli yhtä hämmästynyt kuin iloinen; vanha Hemming
Gadd oli sentään merkillinen mies; häntä saattoi käyttää.
Jo seuraavana päivänä, syyskuun 5 päivänä 1520, allekirjoitettiin sopimus Kristian kuninkaan ja Tukholman kaupungin ynnä Kristina rouvan välillä.
Sanoin ja kättä lyöden, kirjein ja sinetein, valoin ja sitoumuksin tehtiin nyt sovinto ja rauha. Kuningas lupasi täyden unhotuksen kaikkiin menneihin nähden ja sitoutui kirjallisesti antamaan anteeksi kaikille niille, jotka olivat taistelleet Kristian I:ä, Hannu kuningasta ja häntä itseään vastaan. Samoin oli kaikki vangit päästettävä vapaiksi ja Kristina rouvalle luvattiin suuria läänityksiä.
Seuraavana aamuna, syyskuun 7 päivänä, tahtoi kuningas saapua kaupunkiin, jolloin Kristina rouvan yhdessä pormestarin, raadin ja väestön kera oli otettava hänet vastaan ja luovutettava hänelle linna ja kaupunki.