Niinkuin metsänpeto kyyristyy kokoon ennenkuin ottaa vauhdin ja syöksyy saaliinsa kimppuun, niin kyyristyi myös Kustaa Trolle mielikuvituksessaan nauttien kostosta, jonka oli paneva toimeen. Mitäpä hänellä oli pelättävää astuessaan esiin syyttäjänä; hänellä oli maalinsa silmiensä edessä ja keinoista välitti hän viisi. "Olkoon siis menneeksi!" sanoi hän.
"Kuningas käskee lisäksi sanoa teidän armollenne, ettei hän kanna kaunaa ketään ihmistä kohtaan; hän tahtoo ainoastaan tehdä mikä oikein on ja valtakunnalle hyödyksi. Jos hän jossakin hairahtuu, ei se ole hänen syynsä, vaan niiden, jotka ovat häntä huonosti neuvoneet."
"Siitä tunnen hänen hurskaan mielensä. Olen pelottomasti toimittava saamani tehtävän ja syyttävä vihollisiamme."
"Sen jälkeen alkaa minun tehtäväni", sanoi Didrik nauraen. "Ja kautta sieluni en räpäytä silmäänikään, kun on vietävä uhrit sille oikeuden alttarille, jonka pystytämme." Ja neuvotteluja jatkettiin pienimpiä erityisseikkojaan myöten; kun laitetaan juhlaa, niin ohjelma laaditaan edeltäpäin.
Kun sitten Odensen piispa tuli hänkin mukaan, kysyi maisteri melkoisen hämillään, mitä nimiä arkkipiispa tahtoi pantavaksi listalle.
Jöns Antinpoika arveli, etteiköhän suurinta huomiota ollut kiinnitettävä henkilöihin, jotka olivat vaarallisia järjestyksen ylläpidolle.
Kustaa Trolle vastasi, ettei hän ollut koskaan ajatellut toisin.
Silloin veti Didrik Slagheck esiin listan ja luki siitä: "Herra Erik
Abrahaminpoika (Lejonhufvud)."
"Hän, joka on Tanskan uskollisin ystävä!" huudahti arkkipiispa kummissaan.
"Kuningas ei voi sietää häntä."