Sten Sture hypähti pystyyn ja pukeutui kiireimmiten. "Ehätämme ennen heitä!" sanoi hän.
Lähetettiin noutamaan Jöns Jönsinpoikaa; ryhdyttiin pikaisiin toimiin; kaikki käyttökelpoinen väki asestettiin, ja jo samana päivänä lähti valtionhoitaja taipaleelle ratsumiesparven eturinnassa. Siitä tuli tuima ratsastus, mutta jo seuraavana päivänä olivat he Nyköpingissä.
Valtionhoitaja sanoi miehilleen, että he taistelun jälkeen saavat levätä; nyt oli heti rynnättävä linnaa vastaan. He vastasivat jatkuvin riemuhuudoin.
Ja niin tapahtui ensimäinen hyökkäys; sillä oli sellainen menestys, ettei linnanherra uskaltanut odottaa uutta rynnäkköä, vaan nostatti hatun muurille merkiksi, että hän tahtoi ryhtyä pakkosopimuksen hierontaan.
Sten herra käski sanoa, ettei hän ryhtynyt neuvotteluihin kavaltajan kanssa, ja vaati, että linnanportit heti avattaisiin.
Tämä tapahtui, mutta valtionhoitajan saapuessa sisään ei näkynyt Sten herraa eikä Pernilla rouvaa.
Hänen kysymykseensä vastasi palvelija hämillään, että Sten herra oli salaportista paennut raatihuoneelle. Pernilla rouva oli matkoilla.
"Ja kuka jättää linnan minulle?" kysyi ritari.
"Sen olen minä ottanut tehdäkseni", vastasi Pietari Turenpoika, joka vihdoin astui sisään.
"Tekö, Pietari herra?"