"Se on hyvä; silloin on teillä tilaisuus kuiskailla helliä sanoja hänelle. Sellaisista sokerileivoksista naiset pitävät." Ja Niilo herra nauroi täyttä kurkkua, joko sitten onnesta tai oluesta, joka nousi hänen päähänsä.
Mutta seuraavana aamuna anivarahin koputti joku hiljaa Märtan kamarin ovelle. Hän oli nukahtanut pää pöytää vasten, nyt hypähti hän nopeasti ja meni unenhorroksissa ovea avaamaan.
Tulija oli vanha pappi, joka katseli häntä osanotolla. "Sinä et ole lainkaan levännyt vuoteessasi, tyttäreni?" kysyi hän.
"En, se oli minulle mahdotonta."
"Arvasin sen."
"Kuinka on…?" Hän katseli vakoillen ympärilleen. "Kuinka on Åke herran laita?" kysyi hän, ja tuokioksi levisi hento puna hänen kalpeille poskilleen.
"Paremmin nyt. Hän lähtee hetken kuluttua."
"Tahdotteko sanoa hänelle terveisiä minulta?"
"Hän pyytää puhutella sinua."
"Onko se mahdollista! Eikö hän ole suuttunut?"