"Muistatkos", keskeytti Kurt, "kuinka minä sanoin, että se saattoi olla noituutta…"
"Kuitenkin tyhjensit pikarisi ensimäisenä."
"Ei ollut helppoa jättää kesken, kun oli kerran aloittanut."
"No, sitten…"
"Sitten ei nää mitään. Ainakaan minä en tiedä mitään muuta kuin että silmäni avatessani paloi vankilassa lamppu kuten ennenkin ja minä näin vangin makaavan paikoillaan. Se rauhoitti minut. Tunsin kummallista janoa ja kopeloin pikaria, olisiko siihen jäänyt mitään jälelle… Turha vaiva, se oli kadonnut! Silloin vasta oikein valveuduin ja herätin Riston."
"Kun emme luulleet mitään vaarallista tapahtuneen, sovimme, ettemme virka asiasta mitään."
"Mutta oikein luonnollisesti ei se sittenkään ole tapahtunut. Minä kestän kymmenenkin kippoa olutta, ja tämä ainoa valoi seitsemän leiviskän lyijyharkon päähäni."
Linnanvartia katseli ympärilleen kaikille puolin ja virkkoi sitten puoliääneen: "Olen ensimäinen myöntämään, että täällä lempo tekee temppujaan! Kysymys on vain, kuinka voimme sen pyydystää omilla verkoillaan?"
"Onko sellainen mahdollista?"
"Teille kuten minullekin on tärkeää kohottaa menetetty arvomme! Minä olen ollut liian myöntyväinen pahantapaista lasta kohtaan; te olette heittäytyneet kurjiin himoihinne, nyt on vika korjattava!"