"Ihmisten toiveet karkaavat kuin metsävuohet päin korkeimpiakin vuoria. Huipulta alkaa pilviseinä, mutta tyhmyydessään luulevat he senkin heitä kannattavan, ja niin syöksyvät he suinpäin syvälle kuiluihin, mistä eivät palaa koskaan."
"Sanotko sen minulle?" kysyi toinen leimuavin katsein.
"En tuomitse ketään, teot tuomitsevat."
"Tahdotko kultaa, Valmyra, minä olen rikas!"
"Anna syntirahat muille!"
"Enkö ole kustantanut matkaasi tänne, jotta olisit apunani?"
"Minun aikani on käsissä! Menen sinne, minne suuri henki näyttää tien. Sitä paitsi täytyy minun etsiä täältä sormusta, jonka eräs sielunheimolaisistasi varasti minulta kaukana Lapin raukoilla rajoilla. Ilman sitä en voi kuolla!"
"Sormusta?" kysyi rouva Bonti uteliaana. "Kukaan ei tiedä, mikä voima siinä piilee."
"Antaako se nuoruutta, kauneutta?"
"Eikö sinulla ole ollut sitä kylliksi?"