"Kunhan vain tiedän sen!"
"Isä Tobias se kai…"
"Rakas herrani!" huudahti Gunilla ja kietaisi käsivartensa hänen kaulaansa. "Antakaa uudestaan Hannu kuninkaalle lupauksenne, ja minä luen toivomuksenne silmistänne ja täytän ne ennenkuin olette ehtinyt ne lausuakaan!" Hän katsoi rukoillen ja tuskaisesti herraansa; suurista, ilmeikkäistä silmistä loisti rannaton rakkauden taivas, ja hän suuteli miehensä otsaa ja huulia, aivan kuin elämä ja kuolema olisi riippunut siitä vastauksesta, jonka tämä antoi.
"Gunilla, älä pyydä minulta sitä!"
"Rakkauteni on palkintona tästä."
"En ansaitsisi sitä, jos rikkoisin valani."
"Minä olen myös vannonut."
"Olet vannonut minulle rakkautta ja uskollisuutta, ja se vala on sinun pidettävä, kunnes kuolema meidät eroittaa…"
Kuului kolme keveää lyöntiä ovelle.
"Kuka siellä?" huusi ritari vihaisesti.