"Taivaan vallat meitä suojelkoot!"
"Saksanmaan keisari on kutsunut Ruotsin neuvoston ja hallituksen tuomioistuimensa eteen vastaamaan Hannu kuningasta, heidän laillista kuningastaan vastaan, mutta he pilkkaavat hänen kutsumustaan ja halveksivat hänen lähettiläitään. Ettekö näe, kuinka uhkaavat pilvet käyvät yhä synkemmiksi ja kuinka salamanvälähdys seuraa toistaan? Ettekö kuule, kuinka ukkonen jyrähtelee? Luuletteko kestävän kauan, ennenkuin se iskee maahan ja polttaa tuhkaksi tämän turmeluksen Sodoman ja Gomorran?"
Gunilla oli langennut polvilleen; hän kohotti ristityt kätensä pappia kohden. "Armoa, laupeutta!" sammalsi hän. "Minulla ei ole oleva tästedes muuta tahtoa kuin teidän tahtonne."
"Te ette pysy lujana."
"Minä tahdon pysyä."
"Vannotteko sen minulle?"
"Vannon!" vastasi Gunilla sammuvalla äänellä. Kaikki puna pakeni hänen poskiltaan, hän oli meneväisillään tainnoksiin, eikä ovela dekaani tahtonut päästää käsistään sitä valtaa, minkä oli saavuttanut.
"Nouse!" sanoi hän käskevästi. "Ja ole vahva Herrassa!"
Gunilla totteli häntä heti. "Mitä vaaditte minulta?"
"Että heität heikkoutesi pois ja vyötät itsesi hengen miekalla."