"Huomisiltana."
"Sinun on otettava hänet juhlallisesti vastaan, hymyilevin kasvoin ja hellin sanoin."
"Voinko tehdä sen?"
"Sinun täytyy!"
"Minä tottelen!"
"Mutta mitään läheisempää keskustelua ei saa tapahtua välillänne; hän on ainoastaan sinun vieraasi."
"Ainoastaan minun vieraani!"
"Ylihuomenna tulet ripille kahdeksan aikaan."
"Mitä minulla on ripitettävää?" huudahti Gunilla poissa suunniltaan. "Minulla, joka olen ainoastaan teidän tahtonne välikappale! Kaikki on kuollutta minussa; minulla, joka olen kaiku teistä itsestänne, mitä on minulla ripitettävää?"
Samassa kuului raikuva nauru rouvantupaan. Gunillaa värisytti sen kuullessaan, ja isä Tobias mutisi kirouksen. Askeleet lähestyivät, ja pappi ei ehtinyt edes poistua, kun nuori iloinen parvi tölmähti huoneeseen. Nauru katosi heti neitosten huulilta, kaikki riensivät Gunilla rouvan luo, joka oli enemmän kuolleena kuin elävänä vaipunut penkille.