Kettuliini: Herrani, suurin palvelus minkä minulle voitte tehdä, on säästää kohteliaisuuksianne. Mitä palveluksia muuten te voisitte minulle tehdä?
Polidor: Ihminen voi aina toista ihmistä palvella, minä tarkoitan, että koska olette vieras tällä paikkakunnalla, niin voisin minä tutustuttaa teitä kunnon ihmisiin.
Kettuliini: Kunnon ihmisiin, ha, ha, ha! Onko teillä niin suuri varasto niitä! Minä olen nyt matkustanut koko maailman ympäri, vaan en ole löytänyt kunnon ihmisiä. Yhden ainoan kunnon miehen olen minä maailmassa tavannut, hän oli minun mestarini Albufagomar-Fagius, araabilainen synnyltään. Hän oli hurskas ja paljon sääliväisempi puhumattomia luontokappaleita kohtaan kuin mitä ihmiset ovat toisiansa kohtaan. Muistan, että kun hänen kissansa makasi hänen nuttunsa hialla ja samassa lähestyi hänen rukoushetkensä, niin hän, jottei häiritsisi kissaa sen tyynessä unessa, leikkasi nutustaan sen paikan pois, jossa kissa makasi.
Polidor: Sepäs oli sääliväisyyttä korkeimmassa määrässä. Sellaisia ihmisiä ei meillä löydy. Tuletteko herrani nyt juuri Arapiasta?
Kettuliini: En tule, Herrani, minä tulen kuusta. En käsitä, mitä nämä kysymykset avittavat.
Polidor: Jollakin täytyy keskustelua alkaa.
Kettuliini: Minä en laisinkaan pidä sellaisista alkusoitoista. Jos teillä on jotakin minulle puhuttavaa niin käykää heti asiaan, sillä aikani on minulle tärkeä!
Polidor: Olen kuullut, että te, herrani, olette mestari kullanteossa?
Kettuliini: Saattaa niin olla.
Polidor: Ja koska minäkin jo monena vuotena olen sitä tiedettä harrastanut, niin etsin minä aina tilaisuutta puhella; sen ammattikunnan miesten kanssa.