Anni. Kyllä, kyllä, herra!
(Menee ulos).
Bielgeschrey. Kauvasko olette joutuneet, miehet? Jönssi Santanen lue kuultavaksi! (Jönssi lukee alusta alkaen). — Parenthesis — sillä asian on kiire eräiden syiden tähden — Claudatur — Oletteko kirjoittaneet? (He kertomat taas). Olen siinä vakuutuksessa että — — — Eikö sieltä tule joku?
Pernilla. Tulee, vissiin se on kosiomies. Enkö minä tuota aavistanut että hän tulee liiaksi varhain.
Toinen kohtaus.
Leander ja Oldsur puetut kirjakoiksi. Entiset.
Leander (pitkään kumarreltuaan). Armias herra patruuni, Maecenas ja suosija! Juurikuin ja verrattomasti niinkuin riikinkukko, katsottuaan höyheniään, häpeää — — — (Oldsur survasee häntä selkään ja kuiskuttaa hänelle). Mielin sanoa: kun se katsoo jalkojaan, häpeää se, kun taas katsoo höyheniään, pöyhistelee se, samoin aivan kun minä. Pekka Eerikinpoika, ansaitsematoin puukhollari — — — (kirjoittajat alkavat tyrskyä).
Bielgeschrey. Mitä te tyrskytte siinä, lurjukset? Verratkaa, oletteko kaikki kirjoittaneet samalla lailla, sillä aikaa kun minä puhun tämän kanssa.
Leander. Aivan niin miettiessäni säätyäni, ansioitani ja varallisuuttani, minäkin häpeän kuin riikinkukko. Taas tutkiessani ja miettiessäni tulevaa lykkyäni ja onneani, pöyhistelenpä minäkin juurikuin riikinkukko. Sen luen ainoastaan armiaan herrani hyvyydeksi, enkä armollisten ansioini arvoksi tai valutaksi, että herra antaa minulle vähä-arvoiselle ihmiselle assignationin sellaisesta siveästä ja ylevästä neitsyestä, jonka kengännauhoja en ole mahdollinen päästelemään, sillä niinkuin lunastusseteli valore intrinseco on kovan kolikon rinnalla, enpä toisin — — —
Bielgeschrey. No, hyvä herra! Elkäätte laskeko itseänne niin halpa-arvoiseksi. Näettehän siitäkin, että olen teidät valinnut, mitä minä teistä ajattelen. Olisin kyllä saattanut antaa tyttäreni korkeampaan säätyyn, mutta kun minä katson ainoastaan siveyteen ja ahkeruuteen, niin olen ottanut teidät ennemmin kuin useita muita arvollisia kosijoita.