Matkoilta palattuaan asettui Holberg pysyväisesti Kööpenhaminaan. Hän alottaa kirjailijatoimensa historioitsijana; hänen ensimäisen teoksensa nimi on "Introduction til de Europaeiske Rigers Historie" (Johdatus Europan valtioiden historiaan) v. 1711. Se ja muut tieteelliset julkaisut hankkivat hänelle professorin arvonimen v. 1714, mutta vasta 1717 hän pääsee palkkaa nauttivaksi yliopiston opettajaksi. Hänen opetusaineenaan on metafysiikka, jota hän sydämestään inhoaa; myöhemmin vanhat kielet ja historia.
Vuonna 1719 julkaisee Holberg ensimäisen kaunokirjallisen tuotteensa, satiiris-koomillisen runoelman, nimeltä Peder Paars. Siinä hän ivailee tanskalaisten turhamaisuutta, itsekkäisyyttä, tyhmyyttä y.m. heikkouksia, jotka ovat seurauksena maan pienuudesta ja henkisten näköalain ahtaudesta. Runoelman nerokkaissa kuvauksissa piilee jo pieninä ituina aihe useimpiin Holbergin komedioihin ja vilahtelee ohimennen moni niistä henkilöistä, joiden luonnekuvat hän on myöhemmin perinpohjaisemmin piirtänyt. "Peder Paars" on runsaan ja nopean draamatuotannon edelläkävijä. Kun tanskalainen teatteri ("Den danske Skueplads") avataan v. 1722, alkavat Holbergin kuuluisimmat huvinäytelmät syntyä hämmästyttävällä vauhdilla toinen toisensa perästä, vähintään 7 komediaa vuodessa. Vuoteen 1727 päästyä, jolloin teatteri suljetaan, tavoittelee niiden lukumäärä jo kolmeakymmentä. Tämmöinen tuotteliaisuus on ainoa laatuansa pohjoismaiden kirjallisuudessa ja sitä omituisempi, kun se on lähtöisin 37-40 vuotta vanhan yliopistonprofessorin kynästä. Tuo hiljainen ja yksinäinen, lempeästi hymyilevä oppinut on laskenut sillä perustuksen tanskalaiselle teatterille ja jättänyt syvät merkit skandinaaviseen kultuurielämään.
Henkiseltä rakenteeltaan on Holberg romaanista heimoa, selkeän ja valistuneen järjen mies. Hän kuuluu n.s. klassilliseen kirjallisuussuuntaan, ja hänen taiteensa suuri esikuva on lähinnä Molière ja ranskalainen komedia, mutta sen juuret ulottuvat italialaiseen naamionäytelmään ja aina roomalaiseen Plautukseen asti. Hän rakentaa kappaleensa varman, säännöllisen suunnitelman mukaan. Juoni kehitellään selvästi ja johdonmukaisesti, aivankuin matemaattinen todistelu, ja lopussa esitetään tulos moraliseeraavan oppilauseen muodossa. Henkilöiden kuvauksessa pannaan pääpaino suurille yleispiirteille; kaikki yksilöllinen, personallinen jätetään pois. Tästä suoraviivaisuudesta johtuu luonteiden selvyys ja täsmällisyys, mutta samalla myös jonkunlainen kaavamaisuus ja yksipuolisuus. Katsoja ei näe henkilöä kaikilta tahoilta, vaan ainoastaan jonkun ominaisuuden, joka on vahvennettu kaikki-määrääväksi. Niinpä esim. Holbergin lukuisat lääkärit, asianajajat ja palvelijatyypit sekä monet naisluonteista ovat kaikki sovinnaisia aivokaavailuja, ikäänkuin samaan muottiin valettuja. Mutta parhaissa kappaleissaan, kuten Erasmus Montanuksessa ja varsinkin Jeppe Niilonpojassa (sen tanskalainen nimi on "Jeppe paa Bjerget"), hän rikkoo klassillisen luonteenkuvauksen ahtaat puitteet ja luo henkilön niin todenmukaisen ja vivahdusrikkaan kuin vaan germaanisen renessanssirunoilija Shakespearen (tai Suomessa Aleksis Kiven) rehevä mielikuvitus on pystynyt luomaan.
"Ajatelkaa Jeppeä!" — lausuu Georg Brandes tutkimuksessaan Ludvig Holbergista — "Kaiken sen mitä haluamme tietää, kun tahdomme oppia tuntemaan jonkun ihmisen, ja paljon enemmän kuin tavallisesti tiedämme ihmisistä, jotka muuten todellisuudessa tunnemme tai tapaamme näyttämöllä, saamme tietää Jepestä. Kaikkiin kysymyksiin saamme vastauksen. Millainen ihminen hän on, ja miten hän on tullut siksi, mikä hän on? Millainen on hänen mielenlaatunsa, mitä paheita ja mitä hyveitä hänessä on? Kuinka pitkälle hänen tahtonsa voima ulottuu, onko hänellä ymmärrystä ja millainen ymmärrys? Mikä on hänen väkevin intohimonsa? Mihin huvituksiin hän on taipuvainen ja mikä on hänen ihanteensa onnesta? Mikä on hänen turhamaisuutensa tai hänen heikko puolensa, missä narrimaisuus ja tyhmyys pistää hänessä näkyviin? Missä kohdissa hän on ahdasmielinen ja mitkä ovat hänen ennakkoluulonsa? Mitä hän on oppinut, lukenut ja elämässään kokenut? Mikä on se luja ydin hänessä, joka pysyy semmoisenaan kaikissa vaiheissa, ja mitkä hänen ominaisuuksistaan ovat yksinkertaisia tuloksia niistä olosuhteista, joissa hän elää, ja niiden mukana muuttuvia? Mikä on hänen uskontonsa, ja mikä hänen filosofiansa, s.o. millainen käsitys hänellä on elämästä ja kuolemasta, jumalasta ja maailmasta, toisesta elämästä, ja mitä vaikutelmia hän on saanut niiden ihmisten vaelluksesta, joiden kanssa hän on joutunut tekemisiin? Kuinka hän elää, ja millä mielellä hän soisi kuolevansa? Kaikkiin näihin kysymyksiin antaa kappale vastauksen, ja jokainen näistä vastauksista on niin kiinteässä yhteydessä toisten kanssa, että se voidaan johtaa niistä. Siinä on siis Jeppe, joka huvittaa lapsia ja palvelusväkeä, mutta sitäpaitsi toinen Jeppe, joka kiinnittää sieluntutkijan, valtiomiehen, kansanystävän, upseerin, historioitsijan ja lääkärin mieltä."
Holbergin muista komedioista mainittakoon Ulysses von Ithacia, jossa hän ivaillen mukailee saksalaisten huvinäytelmien luonnottomuuksia ja laskee mitä hilpeintä leikkiä maailman nurinkurisuuksista, ja Erasmus Montanus, jossa kuvataan paikoillaan pysyvän vanhoillisuuden ja edistysintoisen nuorekkuuden yhteentörmäystä. Taiteelliselta arvoltaan vähäpätöisempiä ovat Valtioviisas kannunvalaja (Den politiske Kandestøber), Arapialainen pulveri (Den Arabiske Pulver), Talonpoika satimessa (Den pantsatte Bondedreng), jotka ovat suomeksi käännetyt. Kaikissa Holbergin kappaleissa tuntuu moraliseeraava pohja-ajatus. Kirjailija on tahtonut huvittaa, mutta samalla myös opettaa ja kasvattaa kansaa, kasvattaa sitä ajattelemaan, käyttämään järkeänsä. Kuvaamalla oman aikansa tyhmyyksiä ja heikkouksia, luuloja ja ennakkoluuloja naurettavassa valossa hän on tahtonut puhdistaa ilmaa taikauskon sumuista ja raivata edistyksen tieltä esteet pois. Hän on tahtonut valistaa ympäristöänsä, parantaa heimoa, kurittaa tyhmien laumaa, kasvattaa lasten parvea, niin että tyhmät häpeisivät ja lapsista kasvaisi ajattelevia miehiä ja naisia. Holberg on pohjoismaisten kirjailijain joukossa aikansa suurin kansan kasvattaja ja kurittaja.
Kun "tanskalainen teatteri" oli pappien yllytyksistä suljettu ja Kristian VI:nnen pietistinen taantumus alkaa, vetäytyy Holberg takaisin tieteelliseen työhönsä ja julkaisee sarjan huomattavia teoksia, "Tanskan ja Norjan kuvaus" (Dannemarks og Norges Beskrivelse), "Tanskan valtakunnan historia" (Danmarks Riges Historie) j.n.e. Kirjassaan "Breve til en fornem Mand" hän kertoo omasta elämästään. Hänen kaunokirjallisista tuotteistaan tältä ajalta ansaitsee mainitsemista ainoastaan satiiris-filosofinen romaani Niels Klim (suom. "Niilo Klimin maanalainen matka"), joka on kirjoitettu latinaksi, koska sen vapaat ajatukset olisivat olleet "vaarallisia" kansan kielellä.
Ne muutamat komediat, jotka Holberg kirjoittaa vuoden 1747 jälkeen, jolloin teatteri taas avattiin, eivät ole hänen parhaitansa. Vanhuus ja 20 vuotta kestänyt ero teatterista oli lamauttanut hänen runoilijavoimiansa.
Holberg eleli yksinäisenä, naimattomana miehenä, hankki melkoisen omaisuuden, jonka hän kiinnitti maatiluksiin. Nämät hän lahjoitti Sorön akatemialle, josta hyvästä hänet sitten korotettiin aatelissäätyyn. Hän kuoli 28 p. tammik. 1754 ja haudattiin ilman minkäänlaisia juhlallisuuksia Sorön multaan.
Aikalaiset olivat unohtaneet hänet. Vasta myöhäinen jälkimaailma on oppinut vähitellen tuntemaan hänen perustavan merkityksensä Tanskan kirjallisuudessa, varsinkin draaman alalla, ja kohottanut hänet pohjoismaisten kirjailijain joukossa sille kunniapaikalle, joka hänelle oikeuden mukaan kuuluu.