JEPPE. NILLA.
JEPPE. Maltahan nyt hiukkasen, että saan vaatteet päälleni! Enhän minä voi lähteä kaupunkiin kuin porsas, paljain kintuin ja ilman takkia.
NILLA. Etkö sinä ruoja olisi ehtinyt jo panna vaikka kymmenet housut jalkaasi, sittenkun aamulla sinut herätin?
JEPPE. Oletko pannut pois mestari Eerikin käsistäsi?
NILLA. Olen, mutta kyllä se sieltä taas löytyy, jos et pidä parempaa kiirettä. Suoria paikalla tänne, matelija! Tänne näin! Sinun pitää mennä nyt kaupunkiin ostamaan minulle kaksi naulaa vihreätä saippuaa; tässä on rahat. Mutta muista nyt, että joll'et ole neljän tunnin perästä taas kotona, niin tanssii mestari Eerikki turkin polskaa selässäsi.
JEPPE. Mitenkä minä ehdin kävellä neljä peninkulmaa neljässä tunnissa?
NILLA. Kuka sinun käskee kävellä, tomppeli. Saat juosta. Nyt olet kuullut tuomiosi, tee sitten niinkuin haluttaa.
Kolmas kohtaus.
JEPPE (Yksin). Nyt se lutti menee sisään syömään suurusta ja minun mies-poloisen pitää kävellä neljä penikulmaa kuivin suin ja suuruspalaa maistamatta. Onkohan kellään niin saakelin pahaa akkaa kuin minulla? Luulenpa ihan, että se on itse Lusifeeruksen serkkuja. Kaikki näillä seuduilla sanovat, että Jeppe juo, mutta he eivät sano, miksi Jeppe juo; sillä kun minä palvelin kymmenen vuotta sotaväessä, niin en koko sinä aikana saanut niin monta kertaa selkääni kuin nyt saan yhtenä ainoana päivänä tuolta kirotulta naasikalta. Hän pieksää minua ehtimiseen, vouti ajaa minua työhön kuin otusta ja lukkari elostelee eukkoni kanssa. Onko sitten ihme, että juon? (Panee päälleen.) Enkö saisi käyttää hyväkseni niitä keinoja, mitä luonto meille tarjoo huoliemme haihduttamiseksi? Jos olisin pöllöpää, niin en tuota ottaisi niin kipeästi sydämelleni, enkä myöskään joisi; vaan kun minulla nyt kerran on älliä päässä, niin senpävuoksi se koskee minuun kovemmin kuin muihin ja senvuoksi en voi olla juomatta. Naapurini Moens Christoffersen sanoo minulle usein, niinkuin ystävä ainakin: "Piru vieköön sun ihramahasi, Jeppe!" — sanoo hän — "antaisit sille eukollesi kerran aika löylyn, niin kyllä muija siitä talttuisi." Mutta minäpä en voi tehdä sitä, ja kolmesta syystä. Ensiksi, kun en uskalla. Toiseksi, kun sänkyni takana riippuu se kirottu mestari Eerikki, jota selkäni ei voi koskaan ajatella itkemättä. Kolmanneksi, kun minä — sen sanon ollenkaan itseäni kehumatta — olen perin hyvänahkainen mies ja kunnon kristitty, enkä koskaan hanki kostoa, en edes lukkarillekaan, joka pitää minun eukkoani kerta toisensa perästä; sillä minä uhraan hänelle kaikkina hänen kolmena kolehtipyhänään roponi kaupantekijäisiksi, vaikkei hänessä ole miestä sen vertaa, että tarjoisi minulle edes tuopin olutta vuodessa. Ei mikään ole minua niin pistänyt kuin ne myrkylliset sanat, jotka hän viskasi minulle viime vuonna; sillä kun kerroin hänelle, kuinka eräs äkäinen härkä, joka ei koskaan ketään pelännyt, kerran säikähti minua, vastasi hän: "Etkö nyt tuota ymmärrä, Jeppe? Härkä huomasi, että sinä olet vielä sarvekkaampi ja paksupäisempi kuin se itse, eikä sentähden uskaltanut ruveta etevämpänsä kanssa puskusille". Kysyn teiltä, hyvät ystävät, eikö semmoiset sanat viillä rehellistä miestä luihin ja ytimiin. Olen kuitenkin niin siivoluontoinen, etten ole koskaan toivonut akkani kuolemaa. Päinvastoin, kun hän viime vuonna sairasti keltakuumetta, toivoin hänen paranevan; sillä kun helvetti jo on täynnänsä pahoja akkoja, voisi paholainen lähettää hänet takaisin maan päälle, ja niin tulisi jälkimäinen villitys vaan kahta kauheammaksi. Mutta jos lukkari kuolisi, niin olisinpa iloinen sekä omasta että muiden puolesta; sillä se mies ei tee minulle muuta kuin paljasta pahaa eikä siitä ole seurakunnallekaan mitään siunausta. Oppimaton tollo, jolla ei ole ääntä äyrin verosta ja joka ei pysty kunnolleen edes vahakynttilöitä valamaan. Entinen lukkari Kristo se oli toista, se mies. Se kun vetäisi virren, niin se aikoinansa otti uskon pois kahdeltatoista lukkarilta, semmoinen ääni sillä oli. Kerran minä päätin Nillan kuullen tehdä tenän lukkarille, kun hän haukkui minua napalangokseen, ja sanoin: "Piru olkoon sinun napalankosi, lukkari-Matti!" Vaan kuinkas kävi? Mestari Eerikki otettiin heti naulasta riidan ratkaisijaksi, ja Nilla pehmitti selkänahkani, niin että minun piti pyytää anteeksi lukkarilta, vieläpä kiittää häntä siitä kunniasta, minkä hän, joka on niin korkeasti oppinut mies, suvaitsi osoittaa minun huoneelleni. Siitä päivin en ole enää koskaan ajatellut vastarintaa. Niin, niin, Moens Christoffersen! kyllä sinun ja muiden talonpoikien kelpaa puhua, kun ei emännillänne ole mestari Eerikkiä sängyn takana. Jos voisin jotakin toivoa tässä maailmassa, niin rukoilisin ettei Nillalla olisi käsiä tahikka minulla selkää; suutansa hän kyllä saa soittaa, niin paljon kuin haluaa. (Arvellen.) Mutta mitäpä jos pistäytyisin Jaakko suutarin luo matkan varrella? Kyllä kai hän antaa minulle ryypyn viinaa velaksi; sillä pitäähän minulla olla aamutuimaan jotakin suuhunpantavaa. Hoi Jaakko suutari! Oletko valveilla? Avaa ovi, Jaakko!
Neljäs kohtaus.