EERIKKI. Ei, armollinen herra! En uskalla useammin ilveillä tällä lailla. Sillä jos hän olisi lyönyt teitä, niinkuin hän uhkasi, olisi siitä tullut ruma murhenäytelmä.
PAROONI. Se on kyllä totta. Sitä jo pelkäsinkin. Mutta olinpa niin ihastunut juoneen, että ennen olisin ottanut selkääni, melkeinpä olisin ennen antanut hänen vetää minut hirteenkin, kuin olisin ilmaissut kujeemme Jepelle. Etkö sinä ole samaa mieltä, Eerik?
EERIK. Enpä niinkään, teidän armonne. Olisi vähän kummallista, jos joku antaisi hirttää itsensä noin vaan leikin päiten. Se leikki kävisi liian kalliiksi.
PAROONI. Vielä mitä. Semmoistahan sattuu joka päivä. Jollei nyt ihan täsmälleen, niin jotenkin samoin päättää monikin päivänsä ihan turhan takia. Esimerkiksi: jos joku on luonnostaan heikko ja aavistaa menettävänsä henkensä ja terveytensä liialla juomisella, niin hän kuitenkin rasittaa omimistansa ja panee henkensä ja terveytensä alttiiksi usein yhden ainoan illan huvin vuoksi. Taikka sitten toisella tavoin: Turkin suurvisiirit kuristetaan tavallisesti hirttämällä, muutamat samana päivänä, jolloin he pääsevät visiiriksi, toiset taas muutaman päivän kuluttua; ja kuitenkin kiirehtivät kaikki kiihkeästi visiirinvirkaan, ikäänkuin heidän mielensä tekisi vaan hirteen korkea arvonimi kaulassa. Tai sitten vielä toisella tavoin: Upseerit uhraavat mielellään toinen toisensa hengen ja sielun, saavuttaakseen sankarimaineen ja mittelevät turhan päiten miekkojansa etevämpiensä kanssa, joiden he tietävät ihan varmaan suistavan tottumattoman vastustajan surman suuhun. Luulenpa myös, että on monta sataa rakastunutta, jotka yhden ainoan yön ilosta möisivät mielellään henkensä aamun tultua. Piiritystilaisuuksissa nähdään sotamiesten joukottain karkaavan riveistä ja rientävän piiritettyihin kaupunkeihin, joiden he tietävät pian antautuvan, ja elääkseen iloisesti yhden päivän, he antavat hirttää itsensä seuraavana. Toinen ei ole toistansa vakavampi. Muinaisaikoina nähtiin filosofienkin syöksyvän surman suuhun ainoastaan senvuoksi, että heitä sitten kuoleman jälkeen ylistettäisiin. Sentähden arvelen, että sinäkin, Eerik, olisit ennemmin antanut vetää itsesi hirteen kuin turmellut tämän ihanan historian.
* * * * *
Sen, lapsukaiset, näemme tästä tarinasta:
on yhtä vaarallista äkkikunniasta
osalliseksi tehdä rahvas alhainen,
kuin sortaa sitä, min vei kunto maineeseen.
Jos tyhmät talonpojat, sällit pääsee mahtiin,
niin pian valtikkakin keikkuu piiskan tahtiin,
jää hallinto kaikk' käsiin tyrannin
ja Nerot pääksi nousee pikkukyliinkin.
Nuo hirmuvaltiaat ne tuskin käytti
miel'valtaa moista kuin tää Jeppe näytti.
Ol' ilman tutkintoa hänen käskynään:
ken mieltä myöten ei, se piestään, hirtetään.
Me emme senvuoks aurankurjest' aikanamme
nyt enää ota korkeit' esivaltojamme;
ois siinä kohden vanha tottumus
vapauden sorto sekä kukistus.