Henrik. Tiedänpä hyvinkin, ja monta kertaa olen jo sanonut: hyvä herra! Älkää suotta kuhnailko, vaan käykää ajoissa kiinni, sillä ette arvaakaan, ennenkuin jo toinen on ennen ennättänyt.
Leonard. Minä arvelin että hän oli vielä liian nuori.
Henrik. Hui, hai! Onhan hän jo viisitoista vuotias. Kysykääpä vaan tältä tytöltä paljonko viisitoista vuotta jo merkitsee näinä aikoina.
Pernilla. Hyvä herra. Kovasti surkuttelen sekä häntä, että teitä, sillä en ensinkään epäile, että neitimme teidän kanssanne tulisi paljon onnellisemmaksi. Mutta kas! Tuolta hän itse tuleekin.
3:mas kohtaus.
Leonora. Leonard. Henrik. Pernilla.
Leonora. Pernilla, mene sisälle isän luokse. Mutta kuka se oli, jonka kanssa sinä puhuit? Kas vaan, sehän on herra Leonard.
Leonard. Rakas neiti! Minä en voi nähdä teitä, ilman että joudun kokonaan pois suunniltani.
Leonora. Kuinka niin? Olenko minä sitten niin vastenmielisen näköinen?
Leonard. Ei, päinvastoin, mutta minä soisin että te minun silmissäni olisitte kauhea.