"Niin," sanoi isäntäni, "minä olen todella havainnut jonkinlaisen synnynnäisen tylsyyden hänessä, mutta jos hänelle vain suodaan aikaa ajattelemiseen, arvostelee hän asioita sangen järjellisesti."
Tähän vastasi presidentti:
"Olkoonpa niin, mutta täällä me tarvitsemme nopea-aatteisia miehiä, kun asioiden paljous ei siedä vitkallisuutta."
Hän rupesi nyt tekemään minulle koko joukon nenäkkäitä kysymyksiä jäntereitteni voimasta, ja kehoitti minun nostamaan erästä raskasta painoa, joka oli laattialla, ja kun tämä minulle ponnistuksetta onnistui sanoi hän:
"Luonto on, mitä sielusi lahjoihin tulee, kohdellut sinua äitipuolen tapaan, mutta on tämän puuttuvaisuuden palkinnut ruumiinvoimilla."
Minut käskettiin nyt hetkiseksi poistumaan toiseen huoneesen, jossa palvelijat ottivat minun sangen ystävällisesti vastaan, mutta samalla kiusasivat minua hirmuisesti lipeällä kielellänsä, alinomaisella papatuksellansa ja kummallisilla kysymyksillänsä. He latelivat minulle semmoisen määrän kysymyksiä meidän maailmastamme, etten minä lopuksi tietänyt mitä piti vastaamani, ja kuinka jatkoinkin ja vähä välillä pistin valhetta sekaan en saattanut heidän uteliaisuuttansa tyydyttää.
Vihdoin tuli isäntäni sisähuoneesta ulos ja ilmoitti minulle, että Hänen Ylhäisyytensä oli ottanut minun hovipalvelijoittensa joukkoon. Presidentin edellisistä virkkauksista saatoin jotenkuten ymmärtää että se virka, jonka olin saanut, ei ollut erityisestä merkityksestä vaan olin minä korkeintaan määrätty linnanvoudiksi taikka hovimestariksi. Kysymykseeni tämän seikan laidasta vastasi isäntäni:
"Hänen ylhäisyytensä on erityisen suosion osoitteena ottanut sinun ensimmäiseksi kantajaksensa, josta saat palkkaa kaksikymmentä viisi sterkulaattia (noin 300 markkaa meidän rahassamme); hän on sitä paitsi luvannut ettei sinun tarvitse olla palvelukseksi muille kuin hänelle itselle ja Hänen Armollensa Presidentin rouvalle."
Tämä vastaus iski minuun kuin ukkosen nuoli, ja mitä vaikuttavimmalla tavalla koetin minä selittää isännälleni kuinka kohtuutonta oli näin halvassa toimessa pitää "parempain ihmisten lapsia". Mutta hovipalvelijat katkasivat murhevirteni, kokoontuivat miehissä ympärilleni ja olivat vähältä tukehduttaa minut tomppelimaisilla onnitteluillansa. Minut osoitettiin vihdoin pieneen huoneesen, jossa illallinen oli pantu esille. Syötyäni hiukan ja saatuani tiedon vuoteestani menin heti levolle, mutta olin niin liikutettuna mielessäni, että minun oli mahdoton nukkua. Alinomaa pyöri mielessäni tuo ylpeä paremmuuden tapa, jolla nämä apinat minua kohtelivat, ja spartalaisen kärsiväisyyttä todella kysyttiin tämmöisen katkeran loukkauksen kestämiseen. Minä surin onnetonta kohtaloani, joka täällä tuntui paljon tukalammaksi kuin Natsaarilla, ja minä sanoin itselleni: "Mitähän tuo suuri Kadoki, Pootualaisten suurkansleri, elämästänsä pitäisi jos hän tulisi tänne? Häntä tuskin katsottaisiinkaan, häntä, joka tarvitsee kokonaisen kuukauden ehdotuksen tekemiseen. Mitähän tulisi Palmkan kohtaloksi tässä maassa, jossa neuvosherrat keksivät, laativat ja kirjoittavat lakimääräyksen suurusta syödessänsä?" Kaikesta, mitä tähän saakka olin huomannut, oli varsin päivän selvää että minä viisaitten maasta olin joutunut narrien pääkortteeriin. Perin menehtyneenä minä vihdoin vaivuin uneen. Minä en tiedä kuinka kauvan untani kesti, sillä yön ja päivän eroa ei ole täällä olemassa; pimeys tulee ainoasti silloin kun Natsaari määritetyllä ajalla tulee maan kuoren ja maanalaisen auringon välitse ja silloin peittää sen. Paitsi tätä ajoittain palajavata kokonaista auringonpimennystä ei löydy mitäkään vuodenaikain eroitusta, kun aurinko aina on yhtä etäällä maankuoresta.
Minä en ollut vielä hevin ehtinyt herätä ennenkun eteeni ilmestyi marakatti, joka ilmoitti itsensä minun virkaveljekseni ja joka toi mukanansa kaikellaisia vöitä ja irtohännän, minkä hän sitoi kiinni peräpuoleeni että minä tulisin toisten apinoitten kaltaiseksi. Sitte käski hän minun olemaan valmiina, sillä presidentti piti tunnin perästä kannettaman yliopistoon, johon hän ynnä toiset Neuvostokunnan herrat olivat saanut kutsumuksen läsnäolollansa kunnioittamaan eräitä tohtorinvihkiäisiä, joiden piti tapahtuman kello neljätoista aamupäivällä. Tässä lienee tarpeen ilmoittaa, että vaikkei päivää ja yötä saateta eroittaa, koska aina täysi päivä vallitsee, jaetaan kuitenkin päivä määrättyihin tunteihin, puoliin tunteihin ja neljänneksiin kelloilla taikka tuntilaseilla, niin että martinialaiseen vuorokauteen menee kaksikolmatta tuntia. Vuosi luetaan Natsaari-kiertotähden kulun mukaan, joka tekee retkensä auringon ympäri puolta lyhyemmässä ajassa kuin maankuori.