TORKKOLA. "Hän ottakoon ristinsä ja" — —
NYKÄNEN. Ei se niin ollut.
TORKKOLA. Eikö ollut? No kernaasti minun puolestani.
NYKÄNEN. Kyllähän, tietysti, niinkin on kirjoitettu. Vaan en minä sitä aikonut sanoa. Sillä ristisi sinä kyllä jo olet ottanut, niin että se asia on selvä. Mutta kirjoitettu on myöskin: "ken minua seurata tahtoo, hän omaisuutensa luotaan heittäköön ja upottakoon sen meren syvyyteen."
TORKKOLA. Tahtoisitko sinä ottaa taloni niskaasi ja kantaa sen järveen?
NYKÄNEN. En. Sillä kirjoitettu on: "Hän upottakoon sen meren syvyyteen ja jakakoon köyhille."
TORKKOLA. Se ei ole totta. Semmoista ei ole voitu kirjoittaa.
NYKÄNEN. Miksikäs ei?
TORKKOLA. Sillä jos minä sen "upotan meren syvyyteen", joutuu se kalojen, eikä köyhien ruoaksi, ymmärtänet.
NYKÄNEN (Nousee taas). Oli, miten oli, mutta niin kirjoitettu on.