LIISA. Eikös nyt sitten saa.
TILTA. Ei, herra nähköön! Nyt ei täällä muusta haasteta kuin katumuksesta ja parannuksesta ja sen semmoisesta.
LIISA. Hyi olkoonkin! Sitten minä mieluummin laputan tieheni.
TILTA. Niin se on. Ja äläppäs että tässä muut saisi hiiskahtaakaan.
LIISA. No — jos semmoisia raukkoja olette, niin se on vallan oikein teille. Vaan enpä minä siihen suostuisi. Minä vaan en antaisi suutani tukita. Ei toki. Kun mieleni tekee, niin laulan. Ja juuri nyt luulen, mieleni tekeekin.
TAAVETTI. Puhu sinä vaan ensin isännän kanssa, se on paras, niin näet, tokko häneen suostut.
LIISA. Minkätähden! Käskeköön hän minut vaikka heti paikalla pellolle, se ei minua liikuta. Silloin minä menen ja terveiset heitän ja sillä hyvä.
TAAVETTI. Ethän toki aikone mennä pois?
LIISA. Estääkö se ehkä sinua seuraamasta?
TAAVETTI. Ei — ei — — mutta — —