TORKKOLA (Nojaa päätään käsiinsä).
NYKÄNEN (Tulee hitaasti esille). Lanko — —
TORKKOLA. Ken siellä? (Katsoo häneen). Mitä sinä täältä vielä etsit?
Minähän pidätin talosi kohdalla, että alas pääsit.
NYKÄNEN. Niin kyllä, mutta minä seurasin tänne asti. Sillä minulla on sinulle vielä pari sanaa puhuttavaa.
TORKKOLA. Oletko taas keksinyt jotain uusia pirun juonia?
NYKÄNEN. En minä mitään pirun juonia keksi! Usko minua, lanko, jos minä — puhuakseni vertauksellisesti —
TORKKOLA. Jätä minut rauhaan vertauksinesi! Minulla on kylliksi selvitettävää siinä, mitä todella on tapahtunut ja vasta tapahtuu tässä elämässäni.
NYKÄNEN. Niin, mutta minulle on muuan asia äkkiä selvinnyt' Katsos, se minun uneni, kyllä se sittenkin jotain merkitsi. Itse sinä sanoit että eihän sitä savussa ja tulessa niin tarkkaan taida nähdä. Eikä se ollutkaan myllärin Leena, jonka kiirastulessa näin, — siinä me vallan erehdyimme! Vaan me näimmekin hänen tyttärensä ja häntä Leenaksi luulimme. Ja eikähän se mikään ihme ollut, sillä tietysti lapsi on hänen näköisensä.
TORKKOLA. Joutavia!
NYKÄNEN. Usko minua, Torkkola, niin se on. Sinun lapsesi se siellä on ja se nyt on sieltä pelastettava.