Emännän silmät suurenivat, sitte sanoi hän ivallisesti: "Onko hän sinut tilannut puhemiehekseen ja saatko pulskankin paidan palkaksesi?"
"Emäntä, oi, emäntäkultaseni!" huudahti Dieter hilpeästi. "Kuinka voit moista kysyäkään? Ennen annan kiskaista hampaan suustani, vieläpä leikata kielenikin, ennenkuin rupean kenenkään toisen puolesta sinua kosimaan, vaikkapa saisin niin suuren puhemiespaidan, että peittäisi kapanalan maata ja vaikkapa paita olisi kultakolikoita täytenään!"
"Sinä veijari!" nauroi emäntä. "Sen voit helposti luvata, sillä eihän ole ketään hölmöä, joka sinulle sellaisen paidan tarjoaisi. Mutta sanos vakavasti — sillä olet minut tehnyt kyllin uteliaaksi — kuinka et toivoisi minulle parempaa kuin että ottaisin Liha-Vostlin? Ja miksi en tahtoisi Ryöväri-Ferdliä! Siihen olet vielä velkapää vastaamaan."
Silloin alkoi "Pyökkipellon Dieter" sangen miellyttävästi puhua ladella, sillä hänellä oli lahja pukea puheensa loppusointuihin: "Siksi, emäntä, tee minulle mieliksi, — paina puuta ja kallista minulle korvasi, — selitän sinulle jullilleen, — mitä eilen sattui suunnilleen, — ja sitte suo mun puhua — ihan sydämeni pohjasta! — Olen itseni narriksi luullunna, — kun sult' olen vuodesta kuullunna, — joka on surussa kulunna, — nyt pari siis ota rinnalles, — joka luotu on sinulle turvakses; — lemmestä aivan sairaana, en penkiltä saata mä kohota, ei tahtonut yö multa kulua, — niin kova on ahdistus rinnassa, että joku ehtisi ennemmin, — ja kysyisi sinulta hellimmin, — ja sanoisi sanan syvän, — se ei olis minusta hyvä!"
"Mikä lempo sinua riivaa?" nauroi emäntä ääneen. "Voinethan toki puhua, kuten järkevä ihminen!"
"Oi, emäntä, et tiedä, kuin järkevä puhe vaikea on, — kun ihminen sulasta rakkaudesta hulluna on, — mutta koska vaara väärään valoon joutua tarjona on, — no, säästän muun ja puhun vain mikä totta on."
"Ja minä juoksen heti luotasi, jos se vielä kauvan piilossa on", sepitti leikkisästi emäntä "loppusoinnun" puolestaan.
"Mutta jos puheen ymmärrät, mitä silloin teet mieluimmin?"
"No, en mitään silloin. Annas kuulla säällisesti, mitä oikeastaan on kysymyksessä."
"No, kuule sitte, emäntä, — oi, emäntäkultaseni, kun sinua näin katselen, tuntuu minusta, etten voi puhua sinun kanssasi, kuten muiden ihmisten, vaan että siihen tarvitaan toinen kieli ja aivan soittoa äänessä — mutta ällös minulle vihastu, minä alotan jo! Minua eilen tosiaankin pelotti, että Ferdl ja Vostl ehtisivät minua ennen, ja silloin ajattelin, että jos jään istumaan, niin eivät toisetkaan mene pois, ja kun he niin kyyröttävät ravintolassa, onnistun kentiesi saamaan aikaan tilan, jossa yökkyrit eivät ennen auringon pilkistämistä ikkunasta sisään löydä takistaan hihoja.