Hänen vaimonsa, reipas Rosl, joka istui häntä vastapäätä ja pisteli hyvällä ruokahalulla, silmäili häntä ivallisesti. "Olitko taas sellaisten seurassa, jotka mieluummin näkevät tyhjän lasin kuin täyden kupin?"
Silloin nousi Peter pöydästä ja sanoi: "Tämänpäiväistä ravintolassa istumistani et tarvitse torua, kun se ei minulle ole maksanut puolta penniäkään ja olen siellä viipynytkin vain sukulaistani Vinzenziä — Jumala olkoon hänen sieluparalleen armollinen — kaikin tavoin ylistääkseni hänen kuoltuaan."
"Kauniisti tehty, eläessään et hänelle sanonutkaan ainoatakaan hyvää sanaa."
"Miksikäs hän houkutteli sinun ainoat kolikkosikin menettämään arpajaisiin."
Silloin hypähti myös Rosl pystyyn. "Älä vaadi minun säästämään omiani, kun sinäkin kannat omasi ravintolaan."
"Minä saankin sieltä jotakin."
"Jaa, humalan ja seuraavana päivänä pökeröpään!"
"Sinulla on pökeröpää niin monta kertaa kuin viikkoja vuodessa, arvanvedosta toiseen, mutta muuta ei mitään."
"Näytäpäs se toteen! Kiesus, jos autuaalle sukulaisellemme ei olisi niin käynyt, varmaankin hän olisi antanut egyptiläisen unikirjansa minulle perinnöksi, josta olisin voinut löytää oikean numeron; mutta toivon sentään, että hänen avullaan vielä osuu oikeaan, hän oli minulle aina niin hyvä."
"Niin, kaunista! En sano että soisin hänelle, mitä hänelle on tapahtunut, mutta se minun pitää sanoa, että kun ajattelen, kuinka tuo vanha lurjus — Jumala antakoon hänelle iankaikkisen rauhan — on sinusta tehnyt arpajaishupsun, jolla pyhäinkuvien ja rukouskirjain sijasta on kuitteja kaikki paikat täynnä, kevytmielisen rahojen kylväjän ja unien selittäjän, niin silloin en voi olla ajattelematta, että se on ollut hänelle Jumalan rangaistus. Hän oli eläessään sinun turmiosi, jottas sen tiedät!"