"Anna nyt anteeksi, mutta minusta Zinshoferin emäntä voi pitää yhtä paljon Helenastaan kuin sinä Muckerlistasi, sillä jokaisella äidillä on kaunein lapsi, eikä vanhus suinkaan pitäisi sitä minään taivaasta tulevana armona, jos poikasi ottaisi hänen tyttärensä vaimokseen! Rakas oljenpunojatar (tämä puhuttelutapa sokuroi aina karvaan pillerin, jonka toinen vanhus mieli antaa toiselle), pidä sinä poikaasi niin suuressa arvossa kuin tahdot, mutta älä nosta häntä kirkon katolle; kun nuoret ihmiset kerran vaivatta löytävät toisensa tasaisella maalla, niin tuskinpa toisen äidin lapsi pääsee heidän perässään. Tosiaankin, tiedänpä muutaman poikaparan, joka jo kauvan on kuvitellut istuvansa korkeammalla kuin kaikki muut ja mielellään tulisi alas, mutta ei ole tikapuita, jotka sinne asti ulottuisivat." Hän silitteli Sepherlin päätä ja taputteli häntä poskelle. Tytön kasvot sävähtivät aivan punaisiksi ja hän katsahti hämillään ympärilleen. Resl-rouva nousi tuoliltaan. "No, nyt on luulen ma jaariteltu tarpeeksi asti, ehkä jo liiaksikin; mutta nyt ainakin tiedät miten asianlaita on, oljenpunojatar, ja kun pidät varasi, niin ehkä vielä hyväksi kääntyy sekin mikä ei ole mieleesi. Niin, älä pane pahaksi, Jumalan haltuun!"
"Jumalan haltuun! Onnellista kotimatkaa! Puheesi on saanut minut vallan sekaisin. Hyvää yötä!"
"Hyvää yötä, oljenpunojatar!"
Tiellä kysyi tyttö hiljaisella, valittavalla äänellä: "Sanoppa miksi juuri meidän piti saattaa hänet murheelliseksi?"
"Sinä tokero! Olisimmeko voineet häneltä sitä säästää? En tahtonut antaa kenenkään keritä ennen minua oljenpunojattaren luo; hänen täytyi nähdä vanhan ystävyyden olevan ennen muuta, ja hänen täytyi kuulla se mikä minua jo kauvan on painostanut, ei suinkaan minun vuoksi, vaan sinun."
Tyttö pudisti päätään. "Huomenna saa Muckerl tietää meidän käyneen siellä ja sitten hän ei enää minua hyvin silmin katsele."
"Tähän saakka ei hän ole sinua katsellut minkäänlaisin silmin! Jos sinä hänen katselemistaan niin kaipaat, niin voit olla tyytyväinen, jos hän väliin sinua tirkistää pahoinkaan silmin. Aika neuvon antaa."
Niin he astuivat pitkin jokivartta, josta nyt illan viileydessä nousi ilkeältä löyhkäävä kosteus.
Yksin jäätyään valtasi oljenpunojattaren sitä myöten kun aika kului yhä suurempi ahdistus ja pelko poikansa petollisuuden vuoksi, niin ettei vanhusparka lopulta saanut enempää lepoa kuin hiiri loukussa.
* * * * *