Vaikkakin Muckerlille nyt oli käynyt selväksi, ettei hän juuri ystävien parissa ollut istunut, minkä vuoksi hän käänsi heille selkänsä jäähyväisiä sanomatta, niin sai kuitenkin tuo ivapuhe kauneimmasta parista, jonka hän uskoi olevan hänelle tarkotetun ja kateudesta lausutun, hänet hyvilleen.
Mutta tyttö tunsi piston sydämessään ajatellessaan poislähtöä niin kehnon seurassa, joka kaiken lisäksi ei osannut käyttää suutaan eikä kättään, joka antoi hänen puhua puolestaan ja johtaa itseään. Luoden uhmaavan katseen kaikkiin noihin pilkallisiin kasvoihin kääntyi hän kynnykselle ja astui pois käsikkäin nuorukaisen kanssa. Niin kauvan kuin ravintola oli näkyvissä kulkivat he sillä lailla; sitten päästi tyttö hänet vapaaksi ja astui etäämmäksi hänestä.
"Mutta minkä vuoksi, minkä vuoksi?" kysyi poika, joka mielellään olisi kärsinyt tytön käden voimakkaan puristuksen.
"Ei se ollut sen vuoksi", vastasi tyttö. Hän ei ilmottanut minkä vuoksi oli tarttunut pojan käteen ja mitä varten oli sen päästänyt irti, mutta nuorukainen ymmärsi hänet ja kulki silmäillen eteensä hänen vieressään.
He eivät puhuneet sanaakaan keskenään, vaan kulkivat nopein, kuuluvin askelin kylän läpi.
Saavuttuaan oman majansa luo virkkoi tyttö lyhyesti: "Hyvää yötä!" Hän ei pimeässä ollut huomaavinaan nuorukaisen ojennettua kättä, vaan katosi nopeasti hänen näkyvistään.
Tytön kodin oven kuuli poika narahtavan ja vanhuksen lausuvan pari äkäistä sanaa; sitten oli kaikki ympäristössä hiljaista. Tähdet paloivat korkealla taivaalla ja kuun sirppi loisti. Jossain etäällä haukkui koira, ja nyt kuuli hän myöskin joen hiljaisen solinan. Huoaten kääntyi hän pois päin ja asteli kotiaan kohden.
IV.
Muckerlin astuessa makuukammioon nousi oljenpunojatar vuoteellaan istualleen.
"Oletko vielä valveilla, äiti?"