Mutta mitä voivat inhimilliset päätökset tuntemattomia ja aavistamattomia vaikutelmia vastaan? Vanha emännöitsijä otti nuo molemmat tytöt tutunomaisella ystävällisyydellä vastaan ja kestitsi heitä kupillisella kahvia, mikä oli harvinaista juomaa tuolla alhaalla asuville ihmisille; sillä piti herätettämän oikea mieliala, sillä tyhjä vatsa haittaa näköä. Sitten käytiin "katsastelemaan."
Sepherlille ei siellä ollut mitään uutta nähtävää, hän vain pikimittäin vilkaisi kaikkea mitä näyteltiin — silmät olivat sentään kylliksi ihmettelevät saamaan tuon ylen kunnianhimoisen tätirouvan hyvälle tuulelle — ja huvittelihe pitämällä silmällä Helenan kasvoja; tämän ei alussa tarvinnut lainkaan käyttää väkipakkoa itseään kohtaan pysyäkseen maailman välinpitämättömimpänä olentona, sillä maakerroksessa olevien palvelusväen huoneiden läpi kuljettaessa näki hän vain enemmän huoneita ja talouskapineita yhdessä paikassa kuin hänellä muulloin oli tilaisuutta nähdä yhteensäkään, mutta mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei hän kumpaisessakaan huomannut. Vaan kun hän sitten astui pihan poikki ulkohuonerakennusten puolelle, jotka olivat täynnä kiiltäviä, mukavia kaluja, jopa koneitakin, joiden käyttämisselityksiä kuunnellessa hän itsetietoisesti nyökäytti päätään ja mutisi jotakin, teeskennellen ymmärtävänsä kaikki, kun hän kulki täyteen ahdettujen latojen ohi, kun sivurakennuksessa sadat kuhertelevat, kiekuvat, kaakottavat ja kaklattavat elukat saattoivat hänet vallan pyörälle, ja kun hän lopuksi seisoi suunnattoman suurissa navetoissa kokonaisen karjalauman edessä, jossa toinen elukka oli toistaan kauniimpi, — silloin hänen silmänsä kuitenkin vähitellen suurenivat, ja hämmästyneenä hän hiipi toisten rinnalla, kun mentiin takaisin asuinrakennukseen, jonka yläkertaan nyt noustiin.
Paljon hän siellä näki, kulkiessaan hengitystään pidättäen huoneesta huoneeseen, valituimman muotoisista välttämättömistä esineistä ylellisyystavaroihin asti, jotka komeilivat paikoillaan, ikäänkuin siellä ilman niitä ei olisi voitu tulla toimeen. Runsas liinavaate- ja pukuvarasto sai hänet päästämään äänekkään ihmetyksen huudahduksen, kun emännöitsijä avasi kaapit. Suuri lukittu kaappi, johon hän loi aran katseen kuullessaan sen olevan ylintä hyllyä myöten täynnä kallisarvoisia pöytäastioita ja hopeakaluja, vihdoin rautainen arkku, jota ei varas eikä tuli voinut tuhota ja jossa isäntä säilytti enemmän rahaa kuin kaikki kyläläiset tuolla alhaalla taloineen ja tiluksineen voisivat vastata ja jota katsellessaan hän melkein hartaasti pani kätensä ristiin — kaikki tuo suli hänessä yhdeksi ainoaksi kuvaksi rikkauden vallasta ja ihanuudesta.
Alakuloisena ja pelokkaana poistui hän huoneista ja hengitti keveämmästi, kun lähdettiin puutarhaan. Vanhus itse asiassa johdatti nuo molemmat tytöt sinne vain sen vuoksi että sieltä, eräästä suuresta viiniköynnösmajasta, parhaiten saattoi näyttää millaiset tilukset Sternsteinin kartanoon kuuluivat. Olipa siinä maata ja mantua, mutta minkään vertaistaan vailla olevan tilan vaikutusta se ei kuitenkaan tehnyt; se ei ulottunut sinne asti missä maa ja taivas sulivat yhteen, ja olihan ympärillä paljon vieraitakin tiluksia.
Emännöitsijä asetti tyttöjen eteen vielä lasillisen viiniä, jotta he, kuten hän hyväntahtoisesti huomautti, jälleen virkoaisivat elämään; sitten lausui hän kummallekin jäähyväiset, hyvin tyytyväisenä että oli antanut heille aihetta olla nyt vähemmän virkeitä kuin konsanaan.
Hyvän matkaa kulkivat tytöt vaieten; sitten pysähtyi Helena ja katsoi Sternsteiniin päin. "Olit oikeassa, Sepherl", hän sanoi, "siellä voi tosiaankin joutua vallan haltioihinsa."
"Enkö sitä sanonutkin?" virkkoi toinen.
"Ajattelesta vain", jatkoi Helena, "se, joka kerran Sternsteinin isännän pojan saa… hänellähän ei muuta poikaa olekaan?"
"Vielä sitä kysyt! Niinpä niin, Toni vain."
"Sille, joka hänet kerran sieppaa ja pääsee istumaan tuonne ylös, sille varmaankin tulee niin hyvät päivät ettei prinsessoillakaan sen parempia voi olla!"