"Oletko sinä siitä niin huvitettu?" hymyili nuorukainen. "Kukapa tietää vaikka hyvinkin pian kerjäisit täältä yhtä ja toista."
"Niinkö luulet?" kysyi tyttö katsoen häntä suoraan silmiin. "Jos jotakin pyytäisin, niin se olisi toista, mutta kerjäämiseen en alennu, mietinpä usein vielä sitäkin, otanko vastaan mitä mulle tarjotaan." Hän kääntyi emännöitsijän puoleen. "Olkaa siis hyvä ja pitäkää silmällä korvarengasta. Jos se sattumalta löytyisi, niin pistäkää talteen minulle. Olisi ikävää, jos se hukkuisi. Toinen ei ole minkään arvoinen ilman toista ja sitäpaitsi on se lahjaksi saatu. Katsokaa, tällainen se on." Hän taivutti kaulaansa ja ojensi päätään eteenpäin, jotta vanhus saattoi nähdä vasemmassa korvalehdessä olevan renkaan; sitten hän kääntyi lähteäkseen. "Jumalan haltuun!"
Nuorukainen päästi hiljaisen vihellyksen. "Tyttö on hieman ylpeäluontoinen, näyttää minusta."
"Niin minustakin", tuumi vanha Kathel.
"Mutta sievä kumminkin, se minun täytyy sanoa."
"Hän on oljenpunojattaren Muckerlin hempukka."
"Pyhänkuvaintekijän?"
"Sen saman."
"Vai niin."
Kun Helena saapui alas mökkiin, torui vanha Zinshoferin eukko:
"Missäs sinä jo näin varhain kuljeksit?"