"Anna heidän olla, kun heillä kerran on aikaa ja halua siihen", virkkoi tyttö ja alkoi äänekkäästi puhella ilmasta, vuodentulontoiveista, taloudestaan ja askareistaan, kunnes pääsivät sillalle, jossa hän toivotti nuorukaiselle "hyvää ruokahalua".
"Vielä yksi asia", sanoi Toni.
"Mikä sitten?"
"Etkö tosiaankaan tahdo suoda minulle tilaisuutta kerran puhua suuni puhtaaksi kanssasi?"
"En, en todellakaan."
"Miksi et?"
"Tahdot tietää syyn? Koska varpunen, joka minulla pesineen on käsissäni, on minulle rakkaampi kuin se ylpeä kyyhkyshaukka, joka kuikkelehtii ylhäällä Sternsteinin hovin katolla."
Nuorukainen päästi pari lyhyttä, ivallista naurun hohotusta ja sitten katsoi hyvän aikaa poislähtevän jälkeen. Äkkiä väsyi hän siihen, nojautui kyynärpäillään kaidepuihin, työnsi kaikki kymmenen sormeansa hatun alle, jonka lieret vajosivat syvään hänen otsalleen, ja kaiveli tukkaansa.
Näin näki Helena hänen vielä kauvan aikaa seisovan, jutellessaan vanhan oljenpunojattaren kanssa portilla.
* * * * *