Tässä, kuten usein muussakin, oli ihmisen arvolle suureksi siunaukseksi, ettei eläin ymmärtänyt hänen puhettaan eikä menettelytapaansa. Tuo raukea tammaparka ei siis ensinkään aavistanut, että sitä luultiin kiihkeäksi tanssihuvien suosijaksi; mutta takaapäin kuuluvasta kirkunasta ja ruoskaniskuista tunsi se selvästi että oli kysymys juoksemisesta, ja sen se sitten kunnolleen tekikin.
Schwenkdorfissa oli useita rikkaita talollisia; heidän poikiensa toveriksi oli Toni liittynyt. Kun hän istui heidän joukossaan, sallivat he hänen kernaasti olla ensi sijalla; hänen poissa ollessaan seurasivat he nurjimman ja vallattomimman johtoa ja päähänpistoja: tämmöisenä johtavana sieluna oli myllärin Simerl; hänen myötävaikutukseensa luotti Toni. Lähellä Schwenkdorfia poikkesi hän valtatieltä syrjään ja ajoi kylän taitse hiljaista hölkkää myllylle.
Hän tapasi Simerlin siellä ja teki tälle sellaisen ehdotuksen, että tämänvuotinen laskiaisjuhla olisi "vihittävä suuremmoisella tempulla", jolloin he napsauttaisivat kaksi kärpästä yhdellä iskulla: siten ettei kukaan niistä, jotka ovat kunnon nuorukaisia, menisi Schwenkdorfin tanssihuveihin, vaan kaikki lähtisivät hänen seurassaan Zwischenbühelin ravintolaan ja anastaisivat tytöt pojilta. Sukkelasti toimeen! Sitä suuttumusta siellä jos täälläkin! Ja mitä huomiota se herättäisi! Schwenkdorfissa ja Zwischenbühelissä ja koko laajassa ympäristössä antaisi se ihmisille puheen ainetta moniksi vuosiksi!
Tuuma oli liian oivallinen jäädäkseen toimeenpanematta. Simerl ja Toni juoksivat talosta taloon värväämässä osanottajia, ja kun soittajat Schwenkdorfin ravintolassa alkoivat puhaltaa torviinsa, ikäänkuin olisivat tahtoneet — kuten Simerl arveli — puhaltaa katon talosta kohti taivasta, seisoi myllyrakennuksessa parvi nuoria miehiä kuiskaillen ja pidätetysti hymyillen keskenään, ja moni tunsi varsin mieluisaa ahdistusta ajatellessaan tuota salaperäisyyttä, vekkulimaisuutta, tappelunhalua ja tyttöjen säikäyttämistä, jossa kaikki niin lystikkäästi olivat osallisina.
Vanha mylläri, Simerlin isä, auttoi asiaa työntämällä kevyet kärryt liiteriin ja valjastamalla Tonin ruskean tamman raskaiden vankkurien eteen; hänen tihrusilmänsä loistivat naljamaisuudesta ja hänen hampaaton leukansa tärisi naurusta. "Huvitelkaa tarpeeksenne, veitikat", huusi hän vankkurien lähtiessä liikkeelle. "Lystiä, vain lystiä tänään", virkkoi hän päätään nyökäyttäen ja katsellen seurueen jälkeen, "huomenna palaa jo yksi ja toinen verisin päin kotiin". Tämä otaksuma ei muutoin näyttänyt vanhusta vähintäkään huolestuttavan, sillä hän hypähti näin sanoessaan nauraen korkealle maasta, ikäänkuin olisi tahtonut laihoilla säärillään yrittää pyörätanssia; kun tämä ei onnistunut, sulki hän portin ja hiipi huoneeseen.
Niistä nuorukaisista, joiden osanottoon oli luotettu, ei puuttunutkaan ainoatakaan; meluisan lystinpidon vuoksi otettin vielä mukaan pari tunnettua juomaveikkoa ja riitapukaria, joilla oli toivo saada ilmaiset juomingit, ja näin oli viisitoista nuorta miestä liittoutunut samaan kujeeseen ja moneen vallattomuuteen. Jos Toni olisi johonkin järkevään ja hyvään tekoon kumppaneita värvännyt, niin ei hän suinkaan olisi tarvinnut mitään vankkureita kuljettaakseen heitä määräpaikkaan. Hyvän matkaa antoi hän hevosen kulkea käymäjalkaa; sitten tarttui hän ruoskaan ja kolisten vyöryivät vankkurit eteenpäin. Pysähtymättä, kantojen ja kivien yli kävi kulku. Tämä oli se tanssi, jonka Toni oli ruskealle tammalle luvannut.
Soitonräminän ja tanssintöminän keskestä olisivat zwischenbüheliläiset kai voineet kuulla vankkurien rätinän, mutta kimakat huudot, joilla tulijat tervehtivät matkansa päämäärää, voittivat kaiken muun kolinan, piiritanssijat hajaantuivat, ihmiset tunkeutuivat akkunoiden luo, soitto taukosi, isäntä oli kauhuissaan, repi tukkaansa ja kun hän hieman toinnuttuansa syöksyi ovelle mennäkseen ulos katsomaan meluajia, työnsivät sisääntörmäävät hänet töykeästi syrjään.
"Jumala hyvän päivän teille kaikille antakoon!" huusi Toni. "Tässä me nyt olemme, nyt se vasta ilo alkaa. Puhaltakaa, soittajat!" Hän heitti soittajille pankkiosotuksen ja nämä päästivät heti äänet soittimistaan raikumaan.
Zwischenbüheliläiset eivät heti päässeet hämmästyksestään selviämään, tytöt hymyilivät hämillään, kun heitä tanssiin pyydettiin, eivätkä pojat osanneet heitä rohkaista.
Toni oli ottanut Helenan Muckerlin vierestä. "Tule", sanoi hän tytölle. "Sallinethan jo", murahti hän Muckerlille.