* * * * *
Jo ennenkuin yleinen kamppailu puhkesi, oli Sternsteinin Toni Helenan kanssa poistunut paikalta. Hän käytti hyväkseen hetkeä, jolloin isäntä tahtoi tulla välittämään, ja hiipi tytön kanssa eteisen kautta ulos. Molemmat kulkivat sitten läpi puutarhan ja poikki niityn ja saapuivat jalkapolulle, joka kiemurteli kylän taitse, puutarhojen aitauksien ja pensasistutuksien vieritse.
Sillävälin kun tämä pari kulki korkealla maantien yläpuolella olevaa polkua, liikkui sen alapuolella toinen pari vaivaloisesti eteenpäin, sananmukaisesti kantaen käsivarsillaan kolmatta.
Tuskin oli ravintolan Hannsl saanut kiskotuksi Matznerin Sepherlin ulos akkunasta, niin rukoili ja vannotti tämä häntä auttamaan oljenpunojattaren Muckerlia kotiin. Nuorukainen antoi houkutella itsensä siihen; pyhimyskuvaintekijän personaa kohtaan tunsi hän jonkinlaista sääliä ja itselleen hän odotti tuosta poislaahaamisesta jotain mainetta ja asianomaiselta taholta kiitosta ja ylistystä auttajalle, uteliaisuutensa tyydyttämistä kuullessaan, mitä vanha oljenpunojatar tästä arvelisi, ja ehkä myöskin kosteita silmiä, sillä kyyneleet tuntemattomien vastoinkäymisistä sopivat ihmiselle hyvin, ja niitä seuraa aina lieventävä, lohduttava tunne.
Sepherl ja ravintolan Hannsl nostivat Muckerlin ylös siitä mihin hän oli lyyhistynyt ja tarttuivat toistensa käsiin, joiden päälle Muckerlin oli istuuduttava ja kiedottava kätensä kumpaisenkin kaulaan; siten kantoivat he hänet pois.
Sepherl torui, pilkkasi ja haukkui koko pitkän matkan Helenaa, mutta ravintolanisännän poika koetti vastustushalusta häntä puolustella ja puhdistaa. Oljenpunojattaren Muckerl pudisti päätään sekä syytöksille että puolustuksille.
Toni ja Helena saapuivat rakennuksen taitse Zinshoferin majalle.
"Ei se mitään merkitse, ei ensinkään mitään, sanon minä", virkkoi nuorukainen kiihkeästi, "ja uskothan toki sanani? Eikö niin?" Hän oli kietonut käsivartensa tytön vyötäisille; nyt veti hän hänet luokseen, niin että tytön oli pysyttävä hiljaa, ja tavotteli huulillaan hänen huuliaan. "Olet omani, tulet omakseni ja pysyt omanani! Luota minuun! Salamyhkäisyydestä olen jo saanut yllin kyllin; minut itseni se on tehnyt arkailevaksi puhumaan ja kun olen aikonut isälleni asian ilmaista, on tuntunut siltä kuin tukahuttaisi minut ensimäinen sana; nyt siihen keino keksitään, tämänpäiväisestä hän jo huomenna käy kimppuuni. On vain pidettävä puoliaan! Mitä hän sitten tahtoo? Julkisesti olen värini tunnustanut ja saattanut Olutjuusto-Martelin vihamieliseksi häntä kohtaan, se on varma! Tunnen nuo kaksi vanhusta, ne ovat typeriä toinen niinkuin toinenkin; tuo pitkänenäinen ei milloinkaan saa työnnetyksi tytärtään minulle, hänen täytyy loukkaantua, ja isäni on liian ylpeä vaatimaan tyttöä häneltä, niin että tämä jää Sternsteinin kartanoon tulematta ja sijalle pääsee tuhannen tuhatta kertaa rakkaampi ja kauniimpi! Eikös niin?" — Hän veti tytön jälleen luokseen. — "Älä vain ole tuskissasi! Huomista varten olen itseni varustanut ja pidän puoliani kuten tänäänkin. Ethän ole pahoin säikähdyksissäsi Siitä, vai miten? Niin, jos taistelua ei olisi käyty näin lähellä, niin olisitpa saanut kuulla, että olisin kamppaillut sinusta itse paholaisenkin kanssa, jos niin olisi vaadittu. Huomenna annan Sternsteinin isännän tarpeekseen riehua ja sitten, hyvin varovaisesti, ettei mitään säry, taivuttelen asiani mieleni mukaiseksi."
Molemmat astuivat takaovesta majaan. Helena irrottautui pojasta ja juoksi äitinsä luo. "Ajattelehan", huusi hän innoissaan, "mitä Toni tänään on tehnyt!"
Mutta hän kerkesi tuskin suurimmalla kiireellä kertoa tapahtuman, kun ulkoa kuului askeleita ja etuovelle kolkutettiin; Toni ja Helena riensivät takaovesta ulos ja vanha Zinshoferin emäntä avasi.