"Sitä olisi hänen myös pitänyt ajatella ennenkuin hän lupasi."
"En olisi uskaltanut tulla tänne, ellen olisi varma siitä etten täällä tuottaisi sinulle mitään häpeää; mutta koska olen varma etten millään tavalla tee sitä, olen tullut sinulta hartaasti pyytämään, että sallisit hänen pitää sanansa!"
Isäntä siristi silmiään.
Tullen rohkeammaksi jatkoi tyttö: "Panen kaiken luottamukseni sinuun.
Katsohan minkä hän on minulle kirjottanut. —"
"Sillä ei ole mitään pätevyyttä", pisti vanhus väliin.
"Sinä sanot sen ja sinua minun täytyy uskoa. Mutta sinun käsiisi sen jätän." Tyttö painoi rypistyneen paperin vanhuksen oikeaan käteen, johon hän samalla tarttui molemmin käsin eikä enää sitä päästänyt. "Hänen suullisen lupauksensa myöskin, koko onneni ja elämäni, kunniani ja toivoni lasken sinun käteesi ja sinulta yksin odotan niitä takaisin!" Hän katsoi isäntään suurin rukoilevin silmin, jotka hitaasti täyttyivät kyynelillä, niin että nyt pisara pisaralta vieri hänen poskilleen.
Isäntä peräytyi askeleen ja sanoi, olkaansa kohauttaen, tytön äidille: "Zinshoferin emäntä, huomaat kai, että nämä kaikki ovat lapsellisuuksia, ne eivät voi toteutua eivätkä käydä laatuun! Käy säälikseni nuorta verta, mutta koko tuo ikävä asiaintila olisi meiltä kaikilta säästynyt, jos sinä, kuten olisi ollut velvollisuutesi, olisit vartioinut tytärtäsi."
Emäntä katsahti mulkoilevin silmin tuvankattoon; sen piti olla todisteena siitä, kuinka säälimättömästi ja väärin häntä tässä syytettiin.
Isäntä oli oikonut Tonin naimalupauspaperin sileäksi.
Helenan sormet syyhyivät ottamaan sen jälleen itselleen.