Vanha herra osoitti hänelle tuolia. Hän istuutui ja kysyi:
— Äänetön —?
(Puhdasta voittoa: adverbiaalipronoomeni, verbi ja substantiivi.)
— Poikaniko? No, hänhän juuri läksi asemalle.
Herra Mittrowitzerin naama osoitti suurta hämmästystä.
— Sitte kun tuskin kotiin?
(Säästöä siis: subjektin arvoinen pronoomeni ja verbi. Mies mahtoi koonneen säästöön äärettömän sanavaraston.)
Nähdessään päällikön rehellisen hämmästyksen, nousi matkustaneen herran isä kummeksien tuoliltaan.
— Ettekö te tiedä siitä mitään?
— En.