OJAMYLLÄRI JA HÄNEN MINIÄNSÄ
Jutelma Vironkansan opiksi ja huviksi
Kirj.
LYDIA JANNSEN [Koidula]
Suomentanut Betty
Helsingissä, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa. 1879.
SISÄLLYS:
Alkulause I. Lukija oppii tuntemaan Ojamyllyä ja Myllymäkeä II. Eräs vieraissa-käynti III. Pääsiäislauantai Ojamyllyllä IV. Kaksi hyvää ystävätä pitää yhtenä hyvää neuvoa V. Mitä mietteitä sota toi Ojamyllylle, Männikön kylään ja Sutlepan perheesen VI. Kuinka Bonaparte liikkuu Venäjällä ja Kirja-Tiitsu kosioimassa VII. Jumalan vitsaus VIII. Uskollinen sydän IX. Vanhat ovat kadonneet — katso, kaikki ovat uudeksi tulleet
ALKULAUSE.
Armas Vironkansa! Me tiedämme jo kaikki: mitä vanhemmat tekevät, sitä lapset näkevät, ja nuoret linnut laulavat vanhain tavalla, olkoon laulu suloinen taikka inhoittava. Kun 1848 ensimäistä "Sönumetoja'a" kirjoitin, tuli "Ojamyllärin" kirjoittaja, 5-vuotiasna lapsena, jonka pää hätinä ulottui polviini, "vauva" sylissä, usein kirjoituspöytäni eteen, kysyen: "isä, rakas isä, kenelle sinä kirjoitat?" — "Minä kirjoitan Vironkansalle, lapseni, iloksi ja opetukseksi — vastasin minä, — mene sinä jälleen äidin luo leikittelemään; pyydä, äiti antaa sinulle vähän vehnäistä". — "Mutta isä, kun sinä jäät pieneksi ja minä tulen isoksi, lupaatko minun myös kirjoittaa heille pienen kirjasen, isä, lupaatko?"