Mikään nykyinen laji ei voi muuttua kokonaan toiseksi, mutta jokainen laji voipi samojen luonnollisten suhteitten vallitessa kehittyä korkeammalle.

Ihmisen jalostamisella, sikäli kuin hänen ruumiinsa rakenne sallii, ei ole mitään luonnollisia esteitä, vaan ainoastaan yhteiskunnallisia aineellista ja siveellistä laatua olevia.

Suuri yhteiskunnallinen aineellinen ja siveellinen muutos vaikuttaa niin pitkälle ihmisen muuttumiseen että häntä voidaan sanoa uudeksi ihmiseksi.

Ihmisellä, jos järjen ankarat lait pääsevät hänen toimiansa muutamissa tärkeissä suhteissa määräämään, on mahdollisuus elää maapallolla kauemmin kuin millään muulla eläimellä — kenties kauemmin kuin enemmistöllä kasveja, jos hän oppii ottamaan ravintonsa suoraan epäorgaanisista aineista.

11.

Me emme ole henkisesti tasa-arvoisia emmekä koskaan sellaisiksi tulekaan.

Henkinen tasa-arvoisuus on järjetön, sillä se edellyttää ehdottomasti samanlaista tietoa ja samanlaista ajattelutapaa, jotka taas edellyttäisivät ehdottomasti samanlaista perinnöllisyyttä ja samanlaisia yksilöllisiä kokemuksia, jotka ovat mahdottomat.

Kuitenkaan ei ole mitään syytä venyttää henkisen eriarvoisuuden totuutta niin pitkälle että olisi syytä kuuluisan neron Ernst Haeckelin tavalla sanoa: — "johdonmukainen ajattelu on aina oleva harvinaisena luonnonilmiönä".

Kysymys "ollako vai eikö olla" voipi opettaa kokonaisia kansoja johdonmukaisesti ajattelemaan, vaikka henkinen eriarvoisuus säilyy ajatuksen ja tuntemisen laajuudessa ja syvyydessä.

Yhtä helppoa kuin on ajatella taloudellinen ja politillinen tasa-arvoisuus mahdolliseksi yhtä helppoa on huomata henkinen tasa-arvoisuus mahdottomaksi kehittyvässä ihmiselämässä.