Koko ajatteleva maailma on yksimielinen siitä että ihmisten tullaksensa yhteiskunnallisesti ja myöskin yksilöllisesti onnellisemmiksi täytyy tulla siveellisemmiksi.

Mutta siitä, mitä on siveys ja millä keinoilla korkeampi siveellinen tila saavutetaan, käsitteet ovat yhtä paljon vastakkaiset kuin nykyisen yhteiskunnan luokka-, ryhmä- ja yksilöedut ovat ristiriitaiset. Ja lisäksi käsitteet terveen moraalin laadusta ovat vieläkin hämärämmät kuin käsitteet luokkavastakohdista.

Onhan yleisesti tunnettua että samalla aikaa kun suuri osa työväenluokasta myöntävät luokkaetu-vastakkaisuuksien olemassaolon samat joukot eivät yhtä kernaasti myönnä moraalivastakkaisuuksia. Työväenluokka ei ole vielä läheskään itsetietoinen siitä, että korkeamman ihmisyyden edut vaativat aivan toisenlaisen, nykyiselle vastakkaisen moraalin yhtä kipeästi kuin ne vaativat toisenlaisen tuotantotavan ja omistusmuodon.

Mutta taantuvan luokan moraalin säilyttäminen nousevan luokan aatteissa on samaa kuin pukea nuo nousevan luokan korkeampaa ihmisyyttä edustavat aatteet kuolettavan moraalin ilettäviin, kaiken terveen myrkyttäviin rääsyihin. Sitä merkitsevät muistutukset sellaiset kuin "älkäämme kajotko uskontoon, perheeseen ja sukupuolisuhteisiin!"

On totta, että aivan alkeellista laatua olevassa agitatsionissa ei voida eikä ole tarpeellistakaan ottaa esille moraalikauhua herättäviä kysymyksiä, mutta vielä enemmän totta on että kokonaan hylkäämällä niiden käsittelyn ikäänkuin luvataan olla avartamatta ihmisten ajatuspiiriä aloilla joilla on niin suuri merkitys ihmiselämässä.

Ja totta on, ja se myöskin on aivan arkailematta sanottava, että sosialismi tieteenä ei voi sulautua yhteen ei ylemmän eikä alemman moraalin kanssa, jota riistävät luokat edustavat.

Taantuvien luokkien moraalia tulee kutsua sen oikealla nimellä: rappeuttavaksi ja kuolettavaksi moraaliksi, ja osottaa se sellaiseksi, koska se useissa tärkeissä kohdissa kieltää ne elämänarvot, jotka kohottavat ihmistä ja muuttavat yhteiskuntaa korkeampimuotoiseksi.

Tuota kuolettavaa moraalia ei voida yhdistää sosialistisiin aatteisiin noita aatteita raiskaamatta, riistämättä niiltä ihmishengen avartavaa voimaa.

Rappeuttavan ja kuolettavan moraalin sovelluttaminen sosialististen aatteiden yhteyteen johtaa sosialisteja henkiseen itsemurhaan: sosialismin hengen osittaiseen kieltämiseen, ja siten tekee mahtavat ja ihanat aatteet raajarikoiksi ja monissa suhteissa dogmaattisen ahtaiksi.

Nousevan luokan aatteiden tehtävänä kuitenkaan ei ole johtaa ennestään kangistuneita ja ahdasmielisiä ihmisiä uuteen kankeuteen ja uuteen dogmatiikkaan, vaan niiden tehtävänä on voimakkaasti herättää, innostaa ja virkistää riistävässä yhteiskunnassa tylsentynyttä ihmishenkeä.